MATKAILIJAN PIELAVESI
Lepikon Torppa

Pielavedellä on presidentti Urho Kaleva Kekkosen syntymäkoti. Torppa muodostettiin 1800- luvun puolivälissä, jolloin se oli yksi Suomen silloisen suuriruhtinaskunnan 73.000  torpasta.
Presidentti Kekkosen isä Juho Kekkonen, hankki asumisoikeuden torppaan kevättalvella 1900 ja muutti vaoimansa Emilian kanssa Pielavedelle kesällä samana vuonna.  Perheen esikoispoika Urho Kaleva syntyi 3.9.1900.

Kekkoset muuttivat pois Pielavedeltä presidentin olless 6-vuotias.  Tämän jälkeen rakennus koki monia vaiheita.  Se vaihtoi usei omistajaa ja sen ulkoasua muutettiin niin, että rakennus oli lopulta kaksikerroksinen ja laudoilla vuorattu.  Lepikko säätiö hankki rakennuksen omistukseensa 1966, jonka jälkeen se museoviraston johdolla entistettiin siihen asuun, joka sillä oli Kekkosten siinä asuessa 1900 -luvun alussa.

Lepikon torppa ansaitsee paikkansa kansallisena muistomerkkinä jo pelkästään sen vuoksi, että se on maamme pitkäaikaisemman valtionpäämiehen syntymäkoti.  Tämän lisäksi se kuvaa viime vuosisadan alun rakennusperinnettä ja elinolosuhteita.


Lepikko säätiön asiamies on Olavi Savonsalmi, puh. 044-274 7408.


Lepikon torppa on avoinna joka päivä ajalla 3.6.-4.8.2013 klo 10.00 - 18.00.

Muina aikoina tapahtuvasta esittelystä voi sopia asiamiehen kanssa.


Pääsymaksut:

Aukuiset    5 €
Lapset       3 €
Opiskelijat 3 €
Eläkeläiset 3 €
Perhelippu 10 €

Ryhmäliput (30 henkilöä)

Aikuiset                                    100 €
Lapset, opiskelijat, eläkeläiset    60 €

Ryhmäliput (50 henkilöä)

Aikuiset                                   150 €
Lapset, opiskelijat, eläkeläiset   80 €