Etusivu » Palvelut » Nuoriso » Yökahvila 
Laurinpurontie 14
72400 Pielavesi
0400 186 351

 

Toiminta käynnistyi syksyllä 1997. Yökahvila liittyi Nuorten Palvelu ry:hyn toisena vuonna. Yökahvila toiminta elpyi parin vuoden tauon jälkeen talvella 2008. Joka toinen perjantai-ilta, toimivassa yökahvilassa on mukana reilut 20 vapaaehtoista toimijaa. Vapaaehtoiset ovat nuorten vanhempia ja muita nuorista kiinnostuneita. Yökahvila toimii kunnan nuorisotiloissa perjantaisin klo 19-24.

Yökahvila on perjantai-illan turvallinen ja lämmin kohtauspaikka nuorille. Yökahvilaan voi tulla tapaamaan tuttuja, pelaamaan pelejä tai keskustelemaan aikuisten kanssa. Yökahvilassa, kuten Nuokkarilla ja nuorisotoimen toiminnassa yleensäkin, noudatetaan ns. nolla-promillen periaatetta. Päihteiden käyttöön puututaan ja tarvittaessa otetaan yhteyttä kotiin. Yökahvilassa noudatetaan hyviä tapoja. Yökahvilassa voidaan järjestää myös erilaisia teemailtoja.

Yökahvilassa toimii Nuorten palvelu ry.n ylläpitämä kanttiini, jossa myydään edullisesti karkkia, pientä purtavaa ja juomaa. Kahvin nuorisotoimi tarjoaa nuorille, kuten muinakin iltoina.

Yökahvilassa. Myös aikuiset ja nuorten vanhemmat ovat tervetulleita kahville tai vierailemaan yökahvilassa.

Mikäli olet kiinnostunut yökahvilatoiminnasta, ota yhteys nuoriso-ohjaajaan, 0400-186 351. Toimintaan voi tulla mukaan milloin vain. Kesäisin toiminta taukoaa, mutta jatkuu syksystä kevääseen.

Yökahvilan aukioloajat 
syksy 2011

PE 2.9.     KLO 19-24 RYHMÄ 1
PE 16.9.   KLO 19-24 RYHMÄ 2
PE 30.9.   KLO 19-24 RYHMÄ 3
PE 14.10. KLO 19-24 RYHMÄ 4
PE 28.10. KLO 19-24 RYHMÄ 1
PE 11.11. KLO 19-24 RYHMÄ 2
PE 25.11. KLO 19-24 RYHMÄ 3
PE 2.12.   KLO 19-24 RYHMÄ 4

kevät 2012

PE 13.1. KLO 19-24 RYHMÄ 1
PE 27.1. KLO 19.24 RYHMÄ 2
PE 10.2. KLO 19-24 RYHMÄ 3
PE 24.2. KLO 19-24 RYHMÄ 4
PE 9.3.   KLO 19-24 RYHMÄ 1
PE 23.3. KLO 19-24 RYHMÄ 2
PE 13.4. KLO 19-24 RYHMÄ 3
PE 27.7. KLO 19-24 RYHMÄ 4
PE 11.5. KLO 19-24 RYHMÄ 1
PE 25.5. KLO 19-24 RYHMÄ 2
PE 8.6.   KLO 19-24 RYHMÄ 3