Historia

Etusivu / Suomeksi / Pielavesi-Info / Pielaveden kylät / Pohjois-Pielavesi / Historia

HISTORIAA

Asutus

"Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan raja halkaisi Pielaveden kahtia. Nimi Pielavesi johtuu rajavettä merkitsevästä lappalaisperäisestä sanasta pielenvesi. Raja kulki Turun maaoikeuden vuonna 1415 tekemän päätöksen mukaan Pielaveden järven luoteispuolella sijaitsevan merkkikiven, Rillankiven, kautta. Raja siirtyi vuonna 1446 Pielaveden itärannalle, mutta kuusi vuotta myöhemmin se kulki jälleen Rillankiven kautta. Siten Pielaveden länsipuoli kuului Hämeeseen ja itäpuoli Savoon. Tämä kahtiajako säilyi vuoteen 1775 saakka, jolloin Hämeen puoleiset alueet siirrettiin Kuopion lääniin"

Pielavesi liittyi Iisalmen pitäjän vuonna 1627 itsenäistyneeseen kappeliseurakuntaan 1600-vuvun lopulla. Pielavesi erosi Iisalmen seurakunnasta vuonna 1811 ja sai päätöksen omaksi seurakunnaksi vuonna 1830.

Esihistoriallisista (kivikautisista) asuinsijoista ja kiviesinelöydöistä voidaan päätellä ihmisen asuneen Pielaveden nykyisen rantaviivan tuntumassa jo 3000-1600 ekr. välisellä ajalla. Kiviesineitä on löydetty Kolehmalasta, Kuhalahdesta, Hankasaaren uimarannasta, Savijärven ympäristöstä, Yläpihasta, Laukkalan kansakoulun pellolta, Koskenmäestä, Tervonmäestä, Multaniemestä, Lassilasta, Siirtolasta, Pitkäjärvestä, Lutista, Uudismäestä, Räisälästä, Tommonmäestä, Asiaskoskelta, Karelinniemestä, Kalmasta, Kivimäestä, Paloharjulta, Pienen-Sulkavan kanavalta, Pyörteisiltä, Kotalasta, Sulkavankoskelta ja Vanhastapihasta, Hepo-Ahosta, Uivelonsaaresta, Piekkälästä, Karelinniemestä, Kivimäestä ja Itäjärveltä. Joutsenniemen Koiraharjun maalla oleva kivikautinen asuinsija on varmin merkki pysyvästä asutuksesta. Savolaiset eränkävijät vaelsivat Pohjois-Pielavedellä vuodesta 1000 alkaen. Samoihin aikoihin lappalaiset liikkuivat alueella porojen perässä. 1870-luvulta oleva tieto kertoo Pohjoislahden maalla sijainneista peuranpyyntikuopista ja Murtomäen rinteessä sijainneesta maakuopassa olevasta ihmisasunnosta.

Pielavedellä ei ollut vakituista asutusta 1400-luvulla käydyn Hämeen ja Savon maakunta rajankäynnin aikoihin. Savolaiset asukkaat levittyivät pian tämän jälkeen molemmin puolin maakuntarajaa. Pohjois-Savon koskemattomat metsät ja uudisasukkaille luvattu kolmen vuoden verovapaus kannustivat muuttoon.

1500-luvun puolivälin veronkantoluettelot kertovat Sulkavalla olleen jo tuolloin veroa maksavia talonpoikia. He ovat saattaneet siirtyä seudulle jo aikaisemmin. Sulkavanjärven tienoo näyttää olleen 1500-luvun puolivälissä koko Ylä-Savon tiheimmin asuttua seutua. Sulkavalla näyttää olleen neljä tai viisi taloa. Ne sijaitsivat niin lähellä toisiaan, että voidaan puhua jopa jonkinlaisesta kyläasutuksesta. Joroisten Häyrilästä tulleen Lauri Laurinpoika Tenhusen talo sijaitsi Aittojärven länsirannalla. Samaan arviokuntaan kuului myöhemmin Heikki Paavonpoika Kolehmainen. Samoin alunperin joroislainen Lauri Laurinpoika Lappalainen oli asettunut Kotajärven Tervalahden Lapinmäkeen. Tilan isäntänä mainitaan 1553 Heikki, joka oli ilmeisesti Laurin poika.

Sulkavanjärven Pirttilahdenrannassa asui Lauri Karppinen, joka mainitaan vuoden 1552 verokannossa. Karppinen ja Lappalainen kuuluivat samaan arviokuntaan. Suku oli lähtöisin Säämingistä. Juvalta peräisin ollut, aluksi Kiuruniemellä asunut Niko Pietikäinen muutti Sulkavalle 1550-luvun kuluessa. Perimätieto antaa asiakirjoista poikkeavan kuvan asutuksen synnystä. Asutustarinoiden mukaan Sulkavan vanhin talo olisi Karelinniemi. Sen oli perustanut 1500-luvun alkupuolella Pielavedeltä Sulkavanjärven rannalle muuttanut erämies, joka asettui yhteen järven niemistä. Sulkavan toinen talo syntyi perimätiedon mukaan Hyvölänniemeen, nykyisen Vanhanpihan tienoille. Seuraavaksi vanhimpia olisivat Paloharju ja Kotala. 1640-luvulla henkirahan maksaneita Sulkavalaisia oli vajaat 30, joista kaiken lisäksi osa oli oikeastaan vaaraslahtelaisia. Tenhusia asui edelleen Aittojärvellä ja Lapinmäessä elivät Saaraset. Tahvo Hyvösen ja Tuomas Silvennoisen yhteinen asuinpaikka sijaitsi Sulkavanjärven itäpuolella. Heikki ja Paavo Pietikäinen, Niilonpoikia molemmat, isännöivät talojaan Kerimäellä. Kolmas Pietikäinen, Heikki Antinpoika, asusti Koivujärven eteläpäässä. Henkirahan maksoivat kaikki 16-64 vuotiaat kyläläiset. Kun lapset ja vanhukset otetaan huomioon, niin Sulkavan väkiluku oli n.50. 1664-luvulla Paavo Ollinpoika Nousiainen asui Sulkavanjärven eteläpäässä ja hallitsi kahta tilaa.

Ensimmäiset pysyvät asukkaat Vaaraslahdella olivat vuoden 1541 veroasiakirjan mukaan Joutsenniemessä asunut Matti Utriainen, josta käytettiin myös nimeä Kontiainen. "Todennäköisesti hän oli asunut nykyisen Kolehmalan ja Ruotsalanniemen tienoilla jo ennen verotuksen alkamista. Vuonna 1546 talon toiseksi omistajaksi on Paavo Takkunen ja vuodesta 1557 alkaen Matin jälkeen isännyyttä on hoitanut Juntti Kontiainen eli Utriainen. Vaaraslahden Hanhiniemen Antti Pekanpoika Kolehmaisen talo on pantu verolle ensimmäisen kerran vuonna 1546. Talo jakaantui kahtia ja toiseksi omistajaksi tuli vuonna 1557 Heikki Harmoinen. Hän sai asuinpaikakseen Nousialanlahden. Hänen taloonsa tuli vävyksi 1570-luvulla Lauri Pietikäinen, joka asettui asumaan Kolehmaisten jälkeen Hanhiniemeen. Hän on Vaaraslahden Pietikäisten kantaisä. Hanhiniemi tunnetaan nykyään nimellä Piekkäälänniemi. Vaaraslahdella asui 1500-luvulla 20-25 henkeä." Tommonmäessä ei ollut asuttua taloa vielä 1500-luvulla" Alue sai ensimmäisen uudisasukkaan 1600-luvun alussa, jolloin Lauri Lappalainen rakensi sinne asumuksensa. Heikki Räisänen asettui asumaan samoihin aikoihin Vaaraslahdelle. Vuonna 1639 Joutsenniemen talollinen oli Heikki Ruotsalainen, Leväniemessä Pärttyli Utriainen ja Tommonmäessä asui Heikki Lappalainen. Nälkävuosien, isovihan ja venäläismiehityksen aikana Tommonmäen asukkaat vaihtuivat kokonaan. "Uusiksi asukkaiksi tulivat 1720-luvulla Heikki Laukkanen, Samuli Niskanen ja Samuli Ruotsalainen". " He hallitsivat suvun maita pitkälle 1800-luvulle asti." Leväniemen ainoa talon maat siirtyivät 1600-luvun lopussa Kumpulaisen suvun haltuun" Harmoisen suvun tilaa Vaaraslahdella 1600-luvun lopulla viljelivät Nousiaiset. Vaaraslahden toiseksi vanhin asuttajasuku, Harmoiset, asui kylällä 1700-luvun lopulle asti. Heidän omistamansa tila siirtyi 1600-luvulla Nousiaisille ilmeisesti yhtiövirheen kautta, jolloin molemmat suvut viljelivät tilaa yhdessä. Nousiaisten isännyys näyttää vakiintuneen vuosisadan loppuun mennessä: vuonna 1690 Antti Harmoinen merkittiin henkilökirjaan torpparina.

Tällä hetkellä kukaan ei pysty vastaamaan kysymykseen, milloin Laukkala sai ensimmäiset vakinaiset asukkaansa. Laukkalaan ilmaantui ainakin historiallisen ajan ensimmäinen vakinainen asukas Heikki Laukkanen vuonna 1559. Hyvin kiinnostava on kysymys, missä Heikki Laukkanen tarkemmin sanoen asui. Jotkut sijoittavat hänet Pielavesijärven länsipuolelle Jylhän Keskimmäisen järven pohjoispäähän, josta talo olisi sitten 1600-luvun puolella siirtynyt pohjoisemmaksi, Koivujoen suun itäpuolelle. Suomen asutuksen yleisluettelossa hänen asuttamansa erämaakappaleen nimi on Ryttkinsalo. Laukkalan rekisterinumerolla 1 varustettu kantatila Rytkynsalo sijaitsi suurelta osalta Salonsaaressa,, tuntuisi luonnollisemmalta sijoittaa

Heikki Laukkanen sinne, nykyisen Heino Penttisen paikalle. Salonsaari oli pitkään nykyisen Laukkalan alueen ainoa asuttu paikka. Heikki Laukkanen oli Rytkynsalon isäntänä vuoteen 1597 saakka. Seuraaja oli Paavo Laukkanen, joka hallitsi taloa vuoteen 1641 saakka puolisonaan Anna Hirvoitar. Jälkikasvua olivat Niilo, Marketta ja Helena. Vuodesta 1641 vuoteen 1664 Rytkynsaloa hallitsi Niilo Paavonpoika Laukkanen puolisonaan Maisa. Niilolta peri talon hänen poikansa Paavo, ja jälleen oli emännän nimi Anna. Kyseessä näyttää olleen jonkinlainen veljesyhtiö, sillä Rytkynsalossa asuivat myös Paavon veljet Niilo ja Lauri vaimoineen. Vuonna 1681 isännyys siirtyi Niilo Paavonpoika Laukkaselle ja vuonna 1702 jälleen Paavo Niilonpoika Laukkaselle, sillä Laukkasilla näyttää olleen tapana, että isä antoi pojalleen oman isänsä nimen. Vuoden 1707 jälkeen talo mainitaan lähteissä seuraavan kerran vasta 1722, jolloin perheessä oli jo poika Niilo. Vuonna 1749 Rytkynsalossa asui tarkemmin tunnistamaton Lauri vaimonsa kanssa. Todennäköisesti nämä uudet asukkaat eivät olleet Laukkasia. Kun torpasta kasvoi talo, on oletettavissa, että paikkakuntalaiset puheissaan lyhensivät sen nimen muotoon Salo, jolloin on ymmärrettävää, että saari, jossa Rytkynsalo sijaitsi, sai nimen Salonsaari.

Kattilansalmen talo ilmaantuu asiakirjoihin ensimmäisen kerran vuonna 1683. Valitettavasti tiedot talon ensimmäisistä haltijoista ovat hajanaisia. Vuoden 1694 tiedoissa mainitaan Paavo Laurinpoika puolisonaan Kaarina. On ajateltavissa, että Kattilasalmi olisi ollut Laukkasten sivutila. Nimittäin Paavo Laurinpoika sopisi hyvin olemaan edellä mainitun Rytkynsalon setämiehen Lauri Niilonpojan poika. Seuraava Kattilasalmen isäntämerkintä on vuodelta 1713. Nimi on silloin Taneli Paavonpoika, joka asui äitinsä Marian kanssa, joten hänkin oli hyvin todennäköisesti Laukkanen. Vuonna 1727 Kattilasalmen isäntä oli Samuel Paavonpoika, 1728 Petteri Matinpoika ja 1737 Olavi Matinpoika. Petteri Matinpojan ja Olavi Matinpojan on arveltu olevan Kärkkäisiä. Vuonna 1739 Lauri Kärkkäinen. Itse Laukkalan tilalla nousi isännäksi Niilo Paavonpoika vuonna 1727.Kun Niilo Paavonpojasta aika jätti, tuli Laukkalan talon uudeksi isännäksi Paavo Niilonpoika. Hänen aikanaan talosta lohkesi uusi 1/6 manttaalin suuruinen jako-osa , jota hallitsi Paavon veli Niilo Niilonpoika. Tämä oli Mattilan tilan alku. Vuosisadan puolivälissä oli Laukkalan talon alaisuuteen ilmaantunut myös torppa, jonka haltijana esiintyy vuodesta 1753 alkaen Elias Tapaninpoika. Näin alkaneen kehityksen seurauksena Laukkalassa oli vuonna 1785 kuusi taloa.

Laukkalan talon vuosina 1789-1792 perustettuja neljää torppaa hallitsivat Jussi, Paavo, Pekka ja Erkki Laukkanen. Mattilan talon mailla oli Heikki Laukkasen vuonna 1793 perustama torppa. Rytkynsalon alaisuudessa oli jo kauan ollut torppa. Vuonna 1794 sitä hallitsi Paavo Kumpulainen. Johannalan vuonna 1788 perustetussa torpassa asui Tapani Jääskeläinen ja vuonna 1793 perustetussa Tapani Niskanen, molemmat perheineen. Vuodelta 1800 löytyy Kattilansalmen mailta Paavo Utriaisen asuttama torppa, josta vuonna 1805 lohkottiin tila. Isäntänä Samuel Laukkanen. Näin syntyi nimistä päätellen Pitkämännikön (Pitkälänmäen) tila. Kattilasalmen toisena torpparina vuonna 1800 eli vasta perustetussa torpassaan Paavo Laukkanen. Vuonna 1802 Laukkalan tilasta erotettiin tila nimeltään Tikkala, joka lienee saanut nimensä ensimmäisen isäntänsä Elias Tikkasen mukaan.

1700-luvun alkupuolella Pielavedellä oli asukkaita n. 740 ja vuonna 1860 jo 12300.

Tiestön vaikutus asutukseen

Eränkävijät käyttivät kulkuväylinään vesistöjä. Asutus sijoittui vesistöjen läheisyyteen. Kausiasutus muuttui kiinteämmäksi asutukseksi vasta keskiajalla.

Maanpinnan muodossa on havaittavissa selvä määräsuuntaisuus. Maanpinnan painanteet ja kokoumat ovat tiettyyn suuntaan pitkänomaisia, tavallisesti luoteesta kaakkoon. Tämä on maisemaa luonnehtiva piirre, selänteiden väliset syvät vaot ovat muodostuneet järvialtaiksi. Juovaisuuden laaja-alaisuus on vaikuttanut liikenneyhteyksiä suuntaavasti, joko harjujen ja vesistöjen suuntaisesti tai kohtisuoraan harjujen ja notkojen yli. Useimmat kesä- ja kärrytiet ovat kulkeneet harjuilla. Vanhat tiet seurailevat vesireittejä. Varsinaisten veneellä kuljettavien vesiteiden yhteyteen on syntynyt rantapolkuja, jotka ajan kuluessa ovat leventyneet mutta säilyneet maisemaa myötäilevinä. Vaikeakulkuisten vesistöjen yhteydessä on lisäksi ollut talviteitä, joista osa on kehittynyt ympärivuotisiksi maanteiksi.

Pielavedeltä pohjoiseen 1700-luvulla kulkeneen kärrytien paikalle valmistui maantie 1850-luvulla.

Tien rakentaminen Vaaraslahdelta Laukkalaan ja edelleen Saarelaan entisen talvitien kohdalle aloitettiin 1900-luvulla, jolloin valmistui tien pohja. Varsinainen tie valmistui vuonna 1916. 1900-luvun alussa suunniteltiin tie Vaaraslahdesta Lampaanjärvelle. Se valmistui kuitenkin vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Sotia edeltävänä aikana tieverkoston rungon muodostivat Pielavedeltä Kiuruvedelle ja Vaaraslahdesta Laukkalaan kulkeneet tiet. Näiden teiden varteen johti useita kärryteitä.

Elinkeinot

Kasvinviljely hyödynsi laajoja metsäalueita. Puusto poltettiin ja siemen kylvettiin maan pinnan tuhkakerrokseen, jonka ravinteisuus kului nopeasti. Viljelykierto oli varsin lyhyt ja sitä voitiin käyttää vain 1-4 satokautta. Hylätty kaskimaa muuttui ahoksi, joka oli sopivaa karjan laiduntamiseen muutaman vuoden ajan.

Isojaon tuloksena kyläasutus alkoi hajaantua, syntyi torpparilaitos. Kylien reunoille syntyi mökkiläis- ja mäkitupalaisasutusta. Kyläkeskusten ympärille muodostui usein pieneläjien ja käsityöläisten asumuksia. Perintötilan maalle pystytetyt pienet mökin asujat maksoivat vuokransa erilaisina töinä maanomistajalle. Torpparit raivasivat peltonsa tilan maalle ja suorittivat pienimuotoista viljelyä lähinnä omiin tarpeisiinsa, joskus myös vuokran maksuksi.

Peltoa tehtiin lähinnä tilan rakennusten ympärille. Raivaustarve lisääntyi väkiluvun kasvaessa ja hyvien kaskimaiden vähentyessä 1770-luvulla. Karjanhoidon merkitys oli vähäisempää kuin viljanviljely 1500-1700 luvuilla. Viljelyn merkitys kasvoi 1800-luvun lopulla. Pelko metsän riittävyydestä sai talonpojat raivaamaan kivisiä kaskimaita pelloiksi. Näin syntyivät maiseman yhdeksi elementiksi kiviaidat. Karjan laiduntaminen kylien lähettyvillä muokkasi metsiä hakamaiksi.

Maatalous perustui Pielavedellä 1800-luvulle saakka viljanviljelyyn. Viljan hinnan lasku ja väestön kasvu pienensivät myytävän viljan määrää. Kaupan rajoitusten väljentyminen toi 1860-luvulla markkinoille ulkomaista halpaa viljaa, joten talonpojat alkoivat siirtyi maidontuotantoon.

Kalastus ja metsästys olivat 1900-luvulle saakka tärkeitä sivuelinkeinoja, vaikka niiden merkitys oli pienempi kuin eränkäynnin aikakaudella. Kalastus oli Pielaveden rantamilla tärkeämpi kuin metsästys. Nuottakalastus oli tuottoisin kalastusmuoto. Muikku oli tärkein saaliskala Pielavedellä vuonna 1877. Metsästys perustui suurelta osin ansa- ja loukkupyyntiin.

Metsästys oli sallittua kaikille vuoteen 1861 saakka, jolloin se kiellettiin tilattomilta. Ampuma-aseita käytettiin vain hirven, karhun ja susien metsästykseen.

Karjan ruokinta oli 1800-luvun lopulle täysin luonnonniittyjen varassa. Järvien rantamilla oli järvilaskukuivioilla luonnonniittyjä kymmeniä hehtaareita, jotka 1900-luvulla ojitettiin pelloiksi. Kosteat ja märät niityt tuottivat vaihtelevasti luonnonheinää, joka haittasi karjakasvatusta. Kylvöheinikot yleistyivät varsin pian. Kylvöheinikoiden korjuutyöt tulivat raskaiksi niiden paksukortisuuden ja kovuuden vuoksi, siksi tiloille alettiin hankkia niitto- ja haravakoneita. Maatalouden koneistuminen vähensi työtä ja peltoaloja voitiin raivata lisää. Kivimäen Alfred Vartiainen näytti heinänviljelyn mallia Pielaveden Puolella. Hän oli pannut puolet pelloista kasvamaan "apilaa ja muita ruohokasveja" Niiden korjuutyötä helpottamaan hän oli ostanut niittokoneen. Uusi heinänkaataja raklatti jo myös Hietalan pellolla. Maatalouden koneistuminen vähensi työtä ja peltoaloja voitiin raivata lisää.

Pientilojen toimeentulon kannalta metsätyöt olivat välttämättömiä. 1940- ja 1950-luvulla pientilojen asukkaat kävivät metsätöissä omassa pitäjässä, mutta jopa Kainuussa ja Lapissa saakka. Nykyiseen tehotuotantoon siirtyminen alkoi 1950-luvulla, hevoset vaihtuivat traktoriin ja omavaraisuuteen perustuva tilanhoito keskittyi maidontuotantoon. 1950-luvulla lypsylehmiä ei viety metsälaitumille, vaan ne laidunsivat pelloilla. Nuorikarja pidettiin metsälaitumilla. Suurimmat muutokset tapahtui kuitenkin 1960-l970 luvulla. Karjanruokinta muuttui huomattavasti tuorerehunteon yleistyttyä ja niittosilppureiden tultua helpottamaan tuorerehun tekoa. Sähköiset maidonjäähdyttimet korvasivat jään käyttämisen maitohuoneissa 1950-luvulla. Lypsykoneiden tultua tiloille, karjan määrää kasvatettiin, mikä mahdollisti tuotantotason nousun. Avo-ojat, kivirauniot, ladot ja heinäseipäät katosivat pelloilta.

Meijerit

Separaattorien yleistyttyä kauppiaat alkoivat perustaa ostomeijereitä, jotka ottivat vastaan kermaa ja kirnusivat voiksi. Sulkavalla piti ostomeijeriä Muhkassa kauppias Puustinen. Puustisella oli Muhkassa myös kauppa, jota hoiti tuleva liikemies Matti Pietikäinen. Ostomeijeri tukahdutti ensimmäisen osuusmeijerin perustamisyrityksen Sulkavalla. Matti Pietikäisen ostettua Puustisen sivuliikkeen siirtyi meijeritoiminta Kalimaan. Hän jatkoi sitä aluksi omissa nimissään, kunnes vuosisadan vaihteen tienoissa perustettiin "Kaliman Osuusmeijeri". Kalimaisella on ollut myös ainakin kaksi pienempää ainoastaan kesäaikaan toiminutta meijeriä, josta toinen sijaitsi Pienen-Sulkavan Hanhimäessä ja toinen Saarelassa asti.

Osuusmeijerin tarkkaa perustamisaikaa ei ole tiedossa. Lehti-uutisen mukaan Sulkavan meijeriyhtiö oli vuoteen 1901 mennessä toiminut hyyrihuoneissa kolme vuotta. Toisaalta Pellervo-seuran juhlajulkaisussa vuodelta 1909 tarjotaan perustamisajaksi vuotta 1905. Meijeri oli pitkään villi osuusmeijeri, joka ei liittynyt voinvientiosuuskunta Valioon, vaan hoiti voinsa markkinoinnin itse. Siitä tuli Valion jäsen vasta vuonna 1922. Se ei myöskään rekisteröitynyt virallisesti ennen vuotta 1915. Vaaraslahden Meijerin valmistuminen vuonna 1927 merkitsi kohtalokasta suoneniskua Kaliman meijerille. Pielaveden puolen kyläläiset alkoivat toimittaa kermansa sinne. Kahden vuoden kitkuttelun jälkeen jäljellejääneet osakkaat päättivät lopettaa sen toiminnan.

Ei ole käytettävissä tietoja siitä, miten Laukkalan meijerin perustaminen lähti käyntiin. Vuonna 1897 perustettua Laukkalan Meijeri-Osakeyhtiötä pidetään Pohjois-Savon ensimmäisenä. Laukkalan meijeri toimi ensin Taipaleen ja sitten Haippolan talossa. Vuonna

1899 sille rakennettiin oma rakennus Koskenmäen talon ja Koskenkorvan kauppakartanon välille. Meijeristä tuli käsikäyttöinen. Vuonna 1919 Laukkalan meijeri päätettiin muuttaa osuuskuntamuotoiseksi. Maidon tuotokset tiloilla nousivat edelleen 1920-luvulla. Myös laatuvaatimukset kohosivat. Suomen meijeriliiton linjaksi oli muodostunut pienten meijereiden yhdistäminen, jolloin se suositteli myös Laukkalan, Vaaraslahden ja Kiuruveden puolella toimineen Kaliman meijerin yhdistämistä. Tulos oli se, että Laukkalan ja Vaaraslahden isännät alkoivat suunnitella yhteisen meijerin perustamista. Kun Pohjois-Pielaveden Osuusmeijeri aloitti toimintansa vuonna 1926, Laukkalan Osuusmeijeri voi lopettaa toimintansa seuraavana vuonna.

Vaaraslahden osuusmeijeri perustettiin vuonna 1904. Sitä ennen kylällä toimi vuodesta 1901 alkaen yhtiömuotoinen meijeri, joka oli toiminut jo pitkälti samalla periaatteella kuin osuusmeijeri. Sen edeltäjiä olivat talojen omat hevoskiertoiset meijerit. Meijeri toimi ensimmäiset viisi vuotta vuokratiloissa ensiksi Hauta-ahossa ja sitten Anttilassa. Vuodesta 1910 alkaen meijeri siirtyi omaan taloon, jonka tontti oli vuokrattu Juho Auviselta.

1910-luvulla laatuvaatimukset kiristyivät, niinpä "höyrymeijerin" rakentamisesta keskusteltiin vuonna 1912. Osa Kaliman osuusmeijerin osakkaista oli jo tässä vaiheessa halukas liittymään Vaaraslahden meijeriin.

Voin valmistus jatkui kuitenkin vuoden 1927 loppuun asti. Pohjois-Pielaveden meijerien yhdistyminen lykkääntyi Suomen itsenäistymisen myrskyisien vaiheiden takia 1920-luvulle. Silloin myös Laukkalan osuusmeijeri oli valmis yhdistämään voimansa vaaraslahtelaisten kanssa.

Meijerien yhdistyminen ei sujunut vaivattomasti. Suurin kiista nousi meijerin paikasta. Vaaraslahtelaiset vaativat meijeri rakentamisesta Nousialanlahteen.

Meijereiden ensimmäinen yhdistysyritys 1920-luvun alussa kaatui juuri tähän ehtoon. Meijerien yhdistyminen käynnistyi erikoisella tavalla. 1924 pidettyyn kokoukseen osallistui vain kolme Vaaraslahden meijerin osakasta. Laukkalalaisia oli sen sijaan paikalla lähes 50 henkeä. Kokous valitsi toimikunnan pohjustamaan yhdistymistä. Eri vaihtoehtoja meijerin rakentamiseen oli useita, niinpä meijerin sijoittaminen vaati useita neuvotteluita. Koko meijerihanke raukesi kiistoihin paikasta. Kahden meijerin yhdistyminen ei näyttänyt onnistuvan.

Kokonaan uuden osuuskunnan perustaminen tarjosi mahdollisuuden yhdistää Vaaraslahden ja Laukkalan meijerit kivuttomammin. Siihen saivat liittyä kaikki halukkaat. Uuden meijerin puuhamiehet perustivat 1925 Pohjois-Pielaveden Osuusmeijerin. Uuden meijerin paikaksi valittiin Itälahti. Rakennustyöt alkoivat Itälahdessa toukokuussa 1927 ja valmistui joulukuussa 1927. Vaaraslahden vanha meijerirakennus jäi Itälahden valmistuttua tyhjilleen. Siion-Seurakunta osti sen rukoushuoneekseen 1930-luvulla. Maitoa jalostettiin Itälahdessa syksyyn 1969 asti. Pohjois-Pielaveden Osuusmeijerin itsenäinen toiminta oli päättynyt jo huomattavasti aiemmin. Se yhdistyi Säviän Osuusmeijeriin jo vuonna 1952.

Saha- ja myllytoiminta

Vaaraslahden Saha ja Mylly Oy:n perustivat Vaaraslahtelaiset talolliset 1920. Sahan myllyä pyöritti sama höyrykoneen kuin itse raamisahaakin. Yhtiöllä oli vuodesta 1925 alkaen oma sekatavarakauppa, joka toimi Jokelassa. Myöhemmin yhtiöllä oli toinen kauppa Itälahdessa. Vuonna 1933 sattunut tulipalo tuhosi sahan konehuoneen ja myllyn. Yhtiö meni konkurssiin onnettomuuden jälkeen. Fiilus Kataja osti sahan vuonna 1934. Hän rakennutti palaneiden rakennusten tilalle uudet. Sahausta jatkettiin 1950-luvun lopulle asti.

Sulkavankoski oli vanhastaan tunnettu myllypaikka. Se mainitaan jo vuoden 1635 myllytulliluettelossa. Siitä lähtien paikalla lienee jauhanut jonkinlainen mylly. 1910-1920-luvuilla Sulkavankoskella toimi kaksi myllyä. Ylämyllyn omisti Kaliman Matti Pietikäinen, joka rakennutti sen vuonna 1909. SE lopetti toimintansa 1920-luvun lopussa, kun Sulkavan lasku jätti jauhatuspaikan kuiville. Alamylly kuului Sulkavankosken myllyosuuskunnalle, jonka muodostivat koskiosuuksien omistajat. On arveltu, että mylly on rakennettu 1800-luvun alussa. Myös Asiaiskoskella sijaitsi aikanaan mylly, joka oli nimetty mylläri Ismo (Ismael) Pietikäisen mukaan Ismon myllyksi. Se jauhoi viimeiset jyvänsä 1900-luvun alussa. Lisäksi ainakin Salmijärven Järvenpään ja Laukkalan taloilla on ollut mylly Salmipurossa. Järvenpääläiset käyttivät sitä vielä ensimmäisen maailmansodan aikana. Myös Ollinpurolla on ollut 1800-luvulla mylly.

Laukkalan suurin mylly oli yksityinen. Se sijaitsi Koivujoen alajuoksulla Koivukoskessa. Se alkoi jauhaa joskus 1800-luvun puolivälin jälkeen. Omistaja oli silloin kuopiolainen kauppias Dahlström. Samaan koskeen rakensi myllyn sittemmin 1920-luvulla Hugo Hyvönen. Myös toista kilometriä Koivukoskesta ylöspäin olevassa Korkeakoskessa on ollut mylly ainakin jo rautaruukin alkuaikoina. Vesimymyllyjä on ollut myös Kotajoessa, Kiertojoessa ja Luttipurossa sekä siinä uomassa, jonka nimi kaivuun jälkeen on ollut Kivikanava.

Vuonna 1841 aloitti Laukkalassa tuotantolaitos, joka ei tähdännyt myllyjen tavoin ainoastaan paikallisen tarpeen tyydyttämiseen.

Rautaruukki

Koivujoessa olevan Korkeakosken partaalle rakennettiin vuonna 1839 rautatehdas. Raaka-aineena Korkeakosken ruukki käytti järvimalmia, jota nostettiin Pielavedestä, Nilakasta, Koivujärvestä, Sulkavasta ja Löytynjärvestä. Vuosisadan puolivälin jälkeen rautaruukin toiminta loppui. Järvimalmin nosto ei kuitenkaan päättynyt kokonaan. Vielä tämän vuosisadan alussa ainakin Kolunpäästä kotoisin olleiden veljesten, Niko ja Tahvo Paanasen tiedetään kesäisin nostelleen.

Tiilitehdas

Varpasaaressa tuotettiin tiiliä 20 vuoden ajan. Se aloitti toimintansa vuonna 1917. Tiilien valmistus loppui Varpasaaressa vuonna 1937. Laitteet osti Penttilänlahden Mykkälän isäntä Fredrik Mykkänen, joka jatkoi tiilien tuotantoa Tikkalanniemellä 1950-luvun alkuun saakka. Mykkänen myi tehtaansa Taivalahoon Toivo Tossavaiselle. Tiilien valmistus päättyi 1958.

Pankit

Pohjois-Pielaveden Osuuskassa perustettiin vuonna 1922. Ensimmäinen toimipaikka oli O.V: Tikkasen talossa Kunnaksella. Vuoden 1923 lopulla toiminta siirrettiin Vaaraslahden Osuuskaupan Laukkalan myymälän konttoriin. Osuuskassa toimi itsenäisenä vuoteen 1964 saakka, jonka jälkeen se sulautui Pielaveden Osuuskassaan ja toimi nimellä Pielaveden Osuuspankin Laukkalan konttori. Pankille valmistui Laukkalaan uusi toimitalo vuonna 1987. Laukkalan konttorin toiminta päättyi 1992.

Sota-ajan jälkeisen vilkkaan rakennustoiminnan aikana virisi Laukkalassa ajatus oman säästöpankin saamisesta. Yhtenä syynä säästöpankin perustamiseen oli, että osuuspankit eivät vielä tuolloin antaneet vekseliluottoja. Laukkalassa Konttorin perustamispäätös tehtiin 1949. Konttorin toiminta alkoi Penttilän talossa 1951. Vuonna 1966 konttori muutettiin Pentti Sindan taloon. Pankin toiminta loppui 1975.

Sulkavalaiset perustivat osuuskassan vuonna 1904. Kassan nimeksi tuli "Kiuruveden Sulkavan Osuuskassa". Toimitilat sijaitsivat Kiuruveden puolella. Vuodesta 1915 lähtien kassa palveli Leppäahossa, jonka isäntä Pekka Jauhiainen hoiti sitä kuolemaansa, vuoteen 1950 asti. Kassa kasvoi nopeasti koko kylän rahoituslaitokseksi. Se oli kiinteässä suhteessa osuusmeijeriin ja myöhemmin Osuuskauppaan.

Vaaraslahden Säästöpankki perustettiin vuonna 1928. Se ehti palvella kyläläisiä 46 vuoden ajan. Pankki lopetettiin vuonna 1974. Konttori toimi aluksi työväen-talolla ja tämän jälkeen Tiehaaranmäellä Reittu Tikkasen omistamasta talosta vuokratussa pienessä huoneessa. Omaan toimitiloihin pankki muutti 1950-luvulla, jolloin se osti konttorikseen Heikki Auviselta Niittyharjun talon. Posti sulki toimipaikkansa Vaaraslahdella vuonna 1991.

Pankkipalvelut loppuivat Vaaraslahdessa keväällä 1992, kun Osuuspankki sulki konttorinsa kylällä. Osuuskassan toiminta-aika jäi Vaaraslahdella varsin lyhyeksi. Pielaveden osuuskassa avasi siellä oman konttorinsa vuonna 1957. Siihen asti varsin harvat kyläläiset olivat tekemisissä osuuskassan kanssa. Vuonna 1980 osuuspankki rakennutti uuden pankkitalon, jossa konttori palveli lakkauttamiseen asti. Tällä hetkellä kiinteistö on asuin käytössä.

Koulut

Laukkalan kansakoulun avajaiset pidettiin 30.9.1893. Laukkalasta tuli Pielaveden kolmas koulukylä. Edelle olivat ehtineet Rannankylä ja Lampaanjärvi. Vuodesta 1915 lähtien jouduttiin vuokraamaan käsityötilat ensin Paavo Penttiseltä taipaleesta, sitten Maria Rannalta Tervomäestä, muutaman vuoden jälkeen Kerttu Laukkaselta Suurahosta ja viimein Viljam Tenhuselta Tikkalasta. Sen jälkeen käsityön opetus on tapahtunut omalla koululla. Laukkalan kansakoulu lakkautettiin vuonna 1967.

Laukkalan koulun tilanahtaus 1920-luvulla pakotti toisen koulun perustamiseen. Nimeksi tuli Niemisjärven kansakoulu. Niemisjärven kansakoulu aloitti toimintansa 1929. Opetus oli aloitettava Nousialasta vuokratuissa tiloissa. Kesällä 1933 päästiin rakentamaan. Opetus aloitettiin uudessa koulutalossa 1934. Sota-aika aiheutti keskeytyksiä toimintaan, Talvisodan loppupuolella koulussa toimi puolustusvoimien suksiverstas, eikä koulua voitu pitää. Saman vuoden kesällä koululle majoitettiin Värtsilästä tullutta siirtoväkeä. Koulu lakkautettiin vuonna 1969.

Kolmas kansakoulu päätettiin rakentaa. Länsi-Laukkalan koululle vuokrattiin huoneisto Heikki Räisäsen omistamasta Hiekkalasta. Koulutalon rakentamista varten kunta osti tontin vuonna 1945. Sodan jälkeisten taloudellisten vaikeuksien vuoksi kunta ei kuitenkaan pystynyt aloittamaan koulun rakentamista. Koulurakennus valmistui vihdoin vuonna 1954. Nimi muuttui vuosien varrella Laukkalan ala-asteeksi. Koulu loppui 2002.

Pielaveden seitsemäs koulupiiri (Sulkava) oli muodostettu jo 1898, mutta kunta katsoi sen olevan itsenäinen piiri, jonka olisi huolehdittava koulustaan omilla varoillaan. Kylältä ei löytynyt

tarvittavaa intoa ottaa kannettavaksi koulun aiheuttamaa taloudellista vastuuta. Olihan tiedossa, että muutaman vuoden kuluessa koulujen ylläpito siirtyy joka tapauksessa kunnalle. Koulutyö alkoi kunnallisena vuonna 1906 "vuokrahuoneissa" Kivikolla. Oman koulutalon rakentaminen Pihlajamäkeen alkoi vuonna 1908 ja se valmistui 1910. Sulkavan koulujen määrä tuplaantui 1920-luvulla. Salmenkylällä koulu aloitti toimintansa vuonna 1925 ja Kotajärvellä vuonna 1928. Niiden rakentaminen oli välttämätöntä, koska oppivelvollisuuden tultua voimaan vuonna 1921 oppilasmäärä lisääntyi huomattavasti. Kotajärven koulupiirin isännät eivät olleet suinkaan yksimielisiä koulupaikasta. Selkäydenmäkeläiset uhkasivat käyttää lapsiaan edelleen Pihlajamäessä, jos koulu olisi rakennettu Kotajärvelle asti. Opintie kun ei olisi alkeellisesti lyhentynyt.

Kotajärven isännät taipuivat, mutta Kotajärven koulupiirin nimestä he eivät halunneet luopua. Kotajärven koulu valmistui vuonna 1928. Alakoulun rakentaminen Nousialaan oli myös ajatuksissa. Hanke piti kuitenkin unohtaa varattomuuden vuoksi. Alakoulu joutui toimimaan vuokratiloissa. Sulkavan lapset saivatkin alkeisoppia eri talojen pirteissä. Alakoulu toimi syyslukukauden aikana kylän läntisessä osassa Nousialan ja Paunuspellon taloissa. Sen aikana nurkkakunnan lapset suorittivat alakoulun vuosikurssin. Kevätlukukaudella koulu muutti itäpuolelle kylää, jossa olivat koulutaloina Arvonniemi, Lahdenpohja ja Lepikko. Koulu toimi alkuvuosina kiertokoulun tapaan. Alakoulua yritettiin muuttaa kiinteäksi 1930-luvulla. Alakoululle löytyi ensimmäinen vakituinen toimipaikka vasta vuonna 1940, jolloin se asettui vuokratiloihin Pellonpäähän. Siellä koulu sai majailla vuoteen 1944 asti, jolloin rakennus tarvittiin siirtolaisten käyttöön. Koulu muutti tuolloin Purolle. Ennen varsinaisen koulun lisärakennuksen valmistumista vuonna 1961 alakoulu ehti toimia vielä Lepikolla, Seikassa ja Aholassa. Kaikille kouluille riitti oppilaita runsaasti aina 1960-luvun puoliväliin asti, jolloin lasten määrä aleni nopeasti. Kotajärvi yhdistettiin Sulkavan koulupiiriin. Salmenkylän koululla opetus loppui 1969, Kotajärven koululla 1960-luvun lopussa ja Sulkavan koululla 2002.

Kiertokoulu toimi Piekkälänniemessä 1870-luvun lopussa. Kiertokoulu jäi lähes kaikkien Vaaraslahden seudun lasten ainoaksi koulutukseksi aina 1890-luvulle asti. Rannankylässä vuonna 1876 aloittaneeseen Pielaveden ensimmäiseen kansakouluun laittoivat lapsensa vain hyvin harvat vanhemmat. Vaaraslahden koulupiirin perustamiskokous pidettiin 1895 Lokinmäessä. Siinä päätettiin sijoittaa koulu Penttilänlahden Jussilaan. Valtaosa kyläläisistä vastusti kuitenkin päätöstä ja se kumottiin kahden viikon kuluttua. Pääasiasta vallitsi yksimielisyys: koulu oli saatava kylälle heti. Opetus alkoi jo tammikuussa 1896. Koulu toimi aluksi Lokinmäessä Paavo Nousiaiselta vuokratuissa tiloissa, joista hänelle maksettiin 200 markkaa vuodessa. 1896 koulun lopulliseksi sijaintipaikaksi päätettiin Eerik Tikkasen 15 markan vuosivuokraa vastaan luovuttaman tontin. Koulutalon rakentaminen lykkääntyi Laukkalan koulupiirin kanssa varojen jaosta käytyjen kiistojen takia. Pielaveden kuntakokous sai selvityksen koulun tarpeellisuudesta vuonna 1898. Oma koulurakennus valmistui syyskesällä 1900. Se palveli yksinään koulutalona käytössä vuoteen 1929 asti, jolloin valmistui nykyäänkin pystyssä oleva kaksikerroksinen rakennus. Myös vanha koulu jäi 1920-luvun lopussa edelleen käyttöön. Se purettiin vasta vuonna 1976. Läheskään kaikilla halukkailla ei ollut varattomuuden takia mahdollisuutta päästä kouluun.

Eduskunta hyväksyi vuonna 1921 oppivelvollisuuslain. Se astui voimaan asteittain. Vaaraslahden alueella oppivelvollisuus toteutui kokonaisuudessaan vuonna 1927, kun Tommonmäen koulu aloitti toimintansa. Kun koulunkäynti muuttui lakisääteiseksi, niin lapselle oli tarjottava mahdollisuus käydä koulua kohtuullisella etäisyydellä kotoaan. Lisäksi vanhat koulurakennukset olivat liian pieniä, jotta kouluikäiset olisivat mahtuneet niiden suojiin.

Tommonmäen kansakoulua pidettiin kolme ensimmäistä vuotta Hiekkalassa vuokratuissa tiloissa. Koulurakennus valmistui vuonna 1930.

Joutsenniemeläiset päättivät joulukuussa 1919 tehdä kouluasiasta aloitteen kunnanvaltuustolle. Valtuusto päätti Joutsenniemen koulun perustamisesta elokuun lopussa 1920. Koulutyö alkoi jo saman syksynä Taneli Tikkaselta vuokratuissa tiloissa, jotka koostuivat pirtistä ja kahdesta kamarista. Varsinainen koulutalo valmistui Joutsenniemeen vuonna 1923.

Koulurakennusten kunto heikkeni 1960-luvulla nopeasti. Kunta lykkäsi kuitenkin niiden korjausta, koska se piti pian mahdollisesti lakkautettavien koulujen kunnostamista turhana. Ensimmäisenä oli vaakalaudalla Tommonmäen koulun kohtalo 1960-luvulla. Se säilyi kuitenkin, kun valtuusto valitsi Tommonmäen koulupaikaksi päättäessään yhdistyä Niemisjärven ja Tommonmäen koulupiirit vuonna 1969. Joutsenniemen koululla opetus jatkui kevääseen 1983 asti. Nykyään koulu on asuintalona. Pielaveden kunta pohti 1970-luvun alussa Vaaraslahden koulun lakkauttamista. Huonokuntoisten rakennusten korjaamisen tai uudisrakennuksen vaihtoehtona esitettiin koulupiirin yhdistämistä Heinämäkeen. Vaaraslahden koululla nähtiin olevan jatkomahdollisuuksia vain, jos Tommonmäen ja Joutsenniemen koulupiirit liitettäisiin siihen. Koulua ei lakkautettu uhkauksista huolimatta. Kunta korjautti Vaaraslahden koulun uudemman puolen lopulta 1980-luvun alussa. Myös Tommonmäen koululla tehtiin korjaustöitä. Vaaraslahden koulu loppui 1996 ja Tommonmäen koulu 1996.

Vaaraslahdessa aloitti vuonna 2002 uusi Pohjois-Pielaveden koulu. Koulu palvelee kaikkia Pohjois-Pielaveden alueen eskari/ala-aste ikäisiä koululaisia.

Kaupat

Laukkalan vanhimpana kauppana voidaan pitää H.R. Penttisen perustamaa aittakauppaa Koskenmäellä, joka aloitti toimintansa vuonna 1904. Hiski Penttinen oli mennyt nuorena poikana kauppa-apulaiseksi Sulkavanjärven Kaliman Matti Pietikäisen kauppaan, jossa hän oli kymmenen vuotta. Aittakauppa siirtyi vuonna 1905 Koskenkorrvan mökkiin. Myöhemmin Penttinen sai ostaa Niskasilta Koskenmäen tilasta Savijokisuulta tontin, johon hän rakennutti kauppa- ja asuinrakennuksen. Se valmistui vuonna 1938. Kauppaa hoiti Hiski Penttisen pika Teuvo. Hän kaatui talvisodassa 1939. Teuvo Penttisen leski Valma möi kaupan 1940 Teuvon siskolle Kertulle ja hänen miehelleen Viljo Oravaiselle. He pitivät Jokirinteen kauppaa vuoteen 1975 saakka, jolloin Viljo Oravainen kuoli.

Ensimmäinen SOK:lainen kauppa on toiminut Tervolla muistitiedon mukaan joskus 1915-1918. Pihlajaniemestä Vikurilahden rannalta on siirretty vuoden 1918 tienoilla Pekka Rissasen itselleen ja Kaisalleen rakentama asuinrakennnus maantien varteen, lähelle Savijokea. Siinä rakennuksessa Osuuskauppa toimi vuoteen 1937, jolloin valmistui uusi kaupparakennus. Osuuskaupan toiminta loppui vuonna 1991. Rakennuksessa toimi sen jälkeen yksityiskauppa.

Selkäydenkylän Murtomäessä Vilho Nousiaisen talossa toimi Kiuruveden Työväen kaupan myymälä vuosina 1938-1954. Uusi kaupparakennus valmistui Kilpimäen tien risteykseen vuonna 1954. Tämän myymälän toiminta loppui 1976. Kiuruveden Työväen Osuuskaupan (Kiuton) myymälä Laukkalassa Päivölän talossa toimi vuosina 1949-1980.

Koivujoelle tuli Osuusliike Savon myymälä sotien jälkeen ja toimi aluksi Viljami Arpovirran torpassa niin sanottuna pussikauppana. Sittemmin myymälärakennukseksi remontoitiin 1950-

luvulla Aili Kekkosen kuolinpesän omistama talo Koivujoella. Osuusliike Savo fuusioitui Ylä-Savon Osuusliikkeen kanssa ja uusi kaupparakennus valmistui 1960-luvun puolivälissä.

Vaaraslahdessa ei ollut kauppaa ennen vuotta 1910, jolloin Aapeli Saastamoinen avasi pienen kaupan Joutsenniemelle. Ensimmäisen täysimittaisen sekatavara-kaupan kylälle perusti vuonna 1914 Ville Nousiainen. Kyläläiset tekivät 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa ostoksensa lähikylillä.

Osuustoiminta-ajatus kypsyi Vaaraslahdella totuttamisvalmiiksi vuonna 1915. Samanlaisia haaveita liikkui yhtä aikaa myös sulkavalaisten mielissä, mutta vaaraslahtelaiset ehtivät toteuttaa suunnitelmansa ensin, jolloin Sulkavan osuuskauppa jäi perustamatta. "Pielaveden Vaaraslahden Osuuskaupan" perustava kokous pidettiin syksyllä 1915. Lähes koko kylä oli perustamassa kauppaa. Vuoden 1916 lopussa jäseniä oli jo 183. Ensimmäiseksi liikkeenharjoittajaksi valittiin Taneli Saastamoinen. Kaupanteko alkoi hänen johdollaan osuusmeijeriltä vuokratuissa tiloissa tammikuun lopussa 1916. Osula joutui aluksi kilpailemaan asiakkaista Ville Nousiaisen kaupan kanssa. Osuuskaupan ja yksityisliikkeen suhde ratkesi yllättävällä tavalla. Ville Nousiainen luopui liiketoiminnastaan ja myi kauppakartanonsa varastoineen Osuuskaupalle 1917. Uusittu liikehuoneisto otettiin käyttöön 1918. Ville Nousiainen oli vuonna 1917 lyhyen aikaa Osuuskaupan hoitajana. Hän siirtyi kuitenkin pian Kaliman kauppiaan Matti Pietikäisen palvelukseen konttoristiksi. Vaaraslahden Osuuskauppa toiminta laajentui pulakautta lukuun ottamatta tasaisesti 1920- ja 1930-luvulla. Kauppakartanoa laajennettiin 1930. Joutsenniemessä alkoi kaupanteko 1939.

Tavaratoimitukset saapuivat touko-syyskuussa laivoilla Nousialan lahden laituriin. Talviaikaan tavarat haettiin 30 kilometrin päästä Ryönänjoen asemalta, jossa Osuuskaupalla oli oma varastonsa. Rahdinkuljetus laivoilla loppui 1930-luvulla, kun kuorma-autot yleistyivät nopeasti.

Osuuskauppa hallitsi kaupankäyntiä vuosikymmenien ajan Vaaraslahdella. Yksityiskauppiaiden oli vaikea saada jalansijaa sen ollessa voimissaan. Ensimmäisenä koetti löytää elintilaa Osuuskaupan rinnalla Paavo Fr (Pehver) Saastamoinen, joka aloitti kaupankäynnin Vaaraslahdella vuonna 1922. Saastamoinen siirtyi Kiuruvedelle vuonna 1931. Myymäläkiinteistön osti Saastamoiselta Osuusliike Savo.

Levälahdessa toimi vuodesta 1923 alkaen Vaaraslahden sahan kauppa, jolla oli oma myymälänsä myös Itälahdessa. Sahan konkurssin jälkeen Itälahden myymälä siirtyi H.R. Penttiselle. Tienhaaramäellä palveli kyläläisiä ennen sotia lisäksi Primulan kahvila. Kylällä toimi myös lukuisia niin sanottuja aitta- ja pussikauppoja.

Osuuskaupan toiminta laajeni nopeasti 1940- ja 1950-luvuilla. Tommonmäkikin sai oman myymälänsä Mäkelään 1958. Vaaraslahden Osuuskauppa liittyi vuonna 1965 Pielaveden Osuuskauppaan. Vanhat VOK:n myymälät lopettivat toimintansa yksi toisensa jälkeen, kunnes jäljelle jäi vain vanha pääpaikka, jolla kaupanteko jatkui keskeytyksettä vuoteen 1992, jolloin POK meni konkurssiin. Vaaraslahden myymälän toiminta jatkui Pielaveden Osuuskaupan osana sen vuonna 1992 tapahtuneeseen konkurssiin saakka. Tommonmäen myymälän toiminta loppui jo 1960-luvulla. Joutsenniemen myymälä sulki ovensa 1970-luvun alussa. Osuusliike Savon myymälä sulki ovensa vuonna 1985. Toimi Käyhkö perusti Vaaraslahden Talouskaupan Tienhaaranmäelle vuonna 1949. Oma liiketalo valmistui vuonna 1952. Kaupan toiminta jatkui vuoteen 1986 asti. Saimi Ahtiranta oli kauppiaana Itälahdessa 1950-luvulla. Aili Raatikainen aloitti puolestaan 1960-luvun alussa Vaaraslahden Osuuskaupan vuokralaisena. Hän myi kaupan vuonna 1964 Aili Räisäselle, joka jatkoi sen pitoa joitakin vuosia.

Kauppojen lisäksi Vaaraslahden pääkylällä on ollut tarjolla kahvila- ja kioskipalveluja. Kyläkaupan toiminta uhkasi päättyä Pielaveden Osuuskaupan konkurssiin vuonna 1992. Yksityisen kyläkaupan pitäjiksi löytyivät onneksi Seppo ja Maija-Liisa Ikäheimo. Kauppa on edelleen toiminnassa.

Kaliman kauppias Matti Pietikäinen (1870-1930) oli omana aikanaan ylivoimaisesti tunnetuin sulkavalainen. Maine perustui laajaan liiketoimintaan. Pietikäinen päätyi liikealalle jo poikasena, sillä hän meni 12-13 vuotiaana apulaiseksi Antti Ruotsalaisen kauppaan Kiuruveden kirkonkylässä. 1890-luvun alussa hän siirtyi Sulkavalle hoitamaan Johan Puustisen kauppaliikkeen Muhkaan avaamaa sivumyymälää. Muutaman vuoden kuluttua hän osti myymälän itselleen. Itsenäisen liiketoimintansa tukikohdaksi Pietikäinen rakensi tilat ostamansa Alahrjun tilan Kalimanaholle. Kaliman liiketoiminta laajentui 1900-luvun alussa. Kalimolainen omisti pääosan 1909 perustetusta Sulkavankosken saha- ja myllyosuuskunnasta. Kaliman liiketoiminta päättyi Matti Pietikäisen kuoltua vuonna 1930. Perilliset möivät jäljellä olevan liiketoiminnan pois seuraavana vuonna.

Kaliman Osuusmeijeri ja Sulkavan Osuuskassa olivat ensimmäisiä alallaan koko Ylä-Savossa. Niistä saadut kokemukset olivat myönteisiä, joten ei ollut ihme, että osuustoimintamiehet haaveilivat myös oman Osuuskaupan perustamisesta. Kassan ja meijerin kautta tehdyt yhteisostot olivat jo itse asiassa alkeellista osuuskauppatoimintaa. Osuuskaupan perustaminen ei ollut kuitenkaan yksinkertaista. Sulkavalla oli ennestään Matti Pietikäisen kauppakartano. Pietikäinen ei luonnollisestikaan mielellään ottanut osuuskauppaa liikkeensä kilpailijaksi. Oman osuuskaupan perustamista pohdittiin vakavasti 1910-luvulla. 1915 Pietikäinen tarjoutui myymään kauppakartanonsa perustettavalle osuuskunnalle. Hän halusi kuitenkin pitää tukkukaupan itsellään. Näin osuuskauppa olisi jäänyt riippuvaiseksi Pietikäisestä, joten hanke raukesi. Vaaraslahtelaiset ehtivätkin perustaa osuuskaupan ennen empiviä Sulkavoisia vuonna 1915. Kahden pienen osuusliikkeen ei kannattanut toimia aivan vierekkäin, joten Sulkavan suunnitelman omasta osuuskaupasta raukesivat. Vaaraslahtelaiset ilmoittivat toivovansa jäseniä myös Sulkavalta. Heitä alkoikin liittyä varsinkin kun osuuskauppa päätti perustaa sivumyymälän Sulkavalle keväällä 1917.

Osuuskaupat lisäsivät heti sotien jälkeen voimakkaasti myymäläpalvelujaan Sulkavalla. Vaaraslahden Osuuskauppa avasi myymälät Nousialan Paunuspellossa ja Pienellä-Sulkavalla 1946, ja Osuusliike Elo myymälän Sulkavanjärven Tuikassa 1945 sekä jakelupisteen Salmenkylän Purolla 1946. Sulkavan pääkylällä aloittivat vielä Viertorinteet kaupanpidon.

Eemil Remes pääsi juoksupojaksi ja myyjäksi Kaliman kauppaan. Hän kierteli maailmaa ja palasi perheineen vuonna 1929 Muhkaan. Kaupan rakentaminen alkoi. Kaupan yhteydessä oli mm. suutarinverstas, kanala, navetta ja pirssiauto. JiiEen kauppa vakiinnutti asemansa 1930-luvun kuluessa. Alkuaika ei ollut varmaan helppo, olihan naapurissa Osula, jolla oli vakiintunut asiakaskuntansa. Toisaalta Kaliman kaupan lopettaminen vuonna 1930 antoi elintilaa myös uudelle yksityiskaupalle.

Keräsen veljekset kokeilivat myös pienimuotoista kaupanpitoa 1920- ja 1930-luvuilla.

Sotien jälkeisenä toimeliaina vuosina lisääntyi myös kauppojen lukumäärä Sulkavalla. Remeksen ja vanhan Osulan lisäksi kylällä oli enimmillään viisi-kuusi muuta kauppaa. 1950-luvun lopussa ilmestyivät vielä myymäläautotkin.

Sulkavan lukuisten kauppojen aika läheni loppuaan. Sitä mukaa, kun väestö väheni. Myös parantuneet liikenneyhteydet ja ennen kaikkea 1960-luvulla toden teolla alkanut autojen yleistyminen pienensivät kylän kauppojen myyntiä. Jaakko Remes tuli 1970-luvun puolivälissä siihen tulokseen, että kaupanpito ei pitemmän päälle kannata. J.E. Remeksen putiikki lopetti 1976. Oli kulunut 47 vuotta siitä, kun isä-Eemil avasi liikkeensä. Jo 1960-luvulla olivat panneet oven pönkkään Elon myyntipiste Salmenkylässä ja Sulkavanjärven Osula. Pielaveden Osuuskauppa lopetti Nousialan myymälän 1970-luvun alussa. Viertorinteiden perustama kauppa lopetti parin omistajavaihdoksen jälkeen hiukan ennen Remeksen kauppaa.

Lähteinä on käytetty seuraavia teoksia:

  • Jouko Kokkonen, Sata Suarta Sulukavassa
  • Jouko Kokkonen, Järvien rantamilta ja mäkien rinteiltä (Vaaraslahden, Tommonmäen ja Joutsenniemen kylähistoria)
  • Pentti Miettinen, Laukkalan kirja