Maisemanhoitosuunnitelma

Etusivu / Suomeksi / Pielavesi-Info / Pielaveden kylät / Pohjois-Pielavesi / Maisemanhoitosuunnitelma / Maisemanhoitosuunnitelma

Maisemanhoidon tavoitteet

Maisema on muuttunut paljon ja usein vanhanaikaista maalaismaisemaa kaivataan takaisin. Maisemanhoidon tavoitteena on avoimen viljelymaiseman, maaseudun kulttuurimaiseman tärkeimpien tunnusmerkkien säilyminen. Avoimuus säilyy maataloustuotannon ja viljelyn jatkumisen sekä maisemanhoidon keinoin.

Peltojen, niittyjen ja vanhojen haka-alueiden umpeenkasvun ja metsittämisen myötä tuhoutuu kulttuurimaiseman luonteenomainen avoimuus. Viljelymaiseman arvoa nostavat mm. metsäsaarekkeet, monikertaiset reunavyöhykkeet, teiden ja ojien leveät pientareet. Nämä ovat arvokkaita alueita erityisesti luonnon monimuotoisuuden kannalta

Maisemanhoidossa on tärkeää säilyttää kunkin kylän omaleimaisuus, maiseman eri osatekijät. Tavoitteena on turvata alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskanta, huomioiden alueen historia ja erityisluonne.

Pohjois-Pielaveden kylien maisemanhoidon tavoiteasettelu:

  • Avoimen, vaihtelevan ja elinvoimaisen viljelymaiseman säilyttäminen
  • Vesistö- ja laajojen peltonäkymien edistäminen maisemassa
  • Perinteisen rakennuskannan ja rakenteiden säilymien ja kunnostaminen
  • Pihan ja pihapiirien merkityksen korostaminen osana kulttuurimaisemaa
  • Maisemavaurioiden syntymisen ehkäiseminen ja korjaaminen
  • Luonnon ja kulttuurihistorian kannalta arvokkaiden kohteiden vetovoimaisuuden lisääminen maisemanhoidon avulla

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi olemme tehneet kylille hoitoluokitusalueet koskien rakennettua ympäristöä, pihapiirejä, erillään olevia kylmiä rakennuksia, kulttuurivaikutteisia alueita, vesistöalueita sekä maa- ja metsäalueita. Suunnittelualueen laajuuden vuoksi ja suunnitteluun käytettävän ajan rajallisuuden vuoksi emme voineet inventoida rakennuksia. Maisemanhoitosuunnitelmakartassa esitetyt rakennukset näkyvät tiemaisemaan ja näin ollen ovat mukana luokittelussa, jossa olemme keskittyneet kyläalueiden välittömään läheisyyteen tai kyliä yhdistäviin teihin.

Hoitoluokitusalueet
Rakennettu ympäristö

A1. Hyvin säilynyt pihapiiri ja/tai rakennukset

Vanha pihapiiri tai rakennus, jotka ovat hyväkuntoisia ja säilyneet kokonaan tai lähes kokonaan alkuperäisessä asussaan. Normaalia ylläpitokunnostusta voi esiintyä. Kunnostuksessa on kunnioitettu vanhaa rakennusperinnettä. Pienessä mittakaavassa voi olla käytetty perinteestä poikkeavia materiaaleja tai kunnostustapoja, mutta kunnostustoimenpiteet eivät ole oleellisesti muuttaneet pihapiirin olemusta. Pihapiiri on eheä ja siisti. ei suurta huomautettavaa.

A2. Korjausta vaativa pihapiiri tai rakennus/rakennukset

Korjausta vaativa vanha pihapiiri tai rakennukset / rakennus on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä, mutta rakennusten kunto ei ole hyvä. Rakennukset vaativat suurempaa kunnostusta, esimerkiksi maalausta, kengitystä tai kattojen korjausta. Kunnostukset on hyvä suunnitella asiantuntijoiden avustuksella. Korjauksessa on myös voitu käyttää perinteestä poikkeavia rakennusmateriaaleja, jotka tulee mahdollisuuksien mukaan korvata perinteisillä materiaaleilla.

A3. Säilyneen pihapiirin tai rakennuksen yhteyteen rakennettu uutta (ei suurta korjaustarvetta)

Vanhan pihapiirin yhteyteen tai välittömään läheisyyteen on rakennettu uudempaa. Vanhat rakennukset ovat kuitenkin hyvin säilyneitä, eikä suurta kunnostustarvetta esiinny. Pihapiiri on siisti. Lisärakentamisessa tulee etsiä vaihtoehtoja, jotka yhtenäistävät ja soveltuvat vanhempaan rakennuskantaan.

A4. Kunnostusta vaativa pihapiiri

Kunnostusta vaativa pihapiiri, joka edustaa kokonaan tai osittain uudempaa rakennuskantaa. Pihapiiri voi kaivata siistimistä, rakennukset maalausta tai korjausta. Pihapiirissä tai välittömässä läheisyydessä voi olla romukasoja, vanhoja koneita tai muuta maisemaan häiriötä aiheuttavaa. Pihassa voi olla purettavia rakennuksia, rakennusjätteitä tai muuta vastaavaa. Yleensä nämä pihapiirit ovat keskeisillä paikoilla.

Pihapiiristä erillään olevat rakennukset

B1. Hyväkuntoinen kylmä rakennus/rakennukset

Rakennukset sopeutuvat maisemaan ja ovat hyväkuntoisia. Kunnostuksessa on voitu käyttää vähäisessä määrin ei-perinteisiä materiaaleja, vanha ilme on kuitenkin vielä palautettavissa. Kunnostustarpeen ilmetessä on suositeltavaa palauttaa rakennusten alkuperäinen ilme perinteisillä materiaaleilla. Rakennukset ovat edustavia ja maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä sekä säilyttämisen arvoisia.

B2. Hyväkuntoisten rakennusten korjauksessa ei ole noudatettu perinteistä rakennustapaa

Rakennusten kunnosta on huolehdittu, mutta korjauksessa on käytetty materiaaleja, jotka rikkovat rakennusten henkeä, eivätkä ole suositeltavia. Nämä voivat olla erillään olevia aittoja tai latoja, joiden kattojen uusimisessa on käytetty peltiä. Korjaustarvetta esiintyessä on suositeltavaa käyttää perinteisiä rakennusmateriaaleja ja –tapoja. Pellin sijasta tulee pyrkiä käyttämään pärettä tai kolmiorimahuopakatetta. Kirkas pelti poikkeaa ja erottuu turhan paistavana harmaantuneesta hirsipinnasta.

B3. Korjausta vaativa rakennus tai rakennukset

Kylmät rakennukset vaativat suurempaa korjausta tai kunnostusta. Kyseessä voi olla esim. romahtanut katto, lahonnut alin hirsikierto tai uudelleen maalaus. Hyvin huonokuntoiset voi purkaa, jos niillä ei ole suurta kulttuurihistoriallista arvoa.

Kulttuurivaikutteiset alueet ( esim. pelto, niitty, laidun tai haka)

P1. Säilytettävä kulttuurivaikutteinen alue

Erittäin arvokkaita alueita ovat perinnebiotoopit. Säilytettäviä kulttuurivaikutteisia alueita ovat ihmisen toiminnan tuloksena syntyneet eri tyyppiset niityt, laitumet ja pellot. Säilytettäviä kohteita ovat perinnebiotoopit, puukujanteet, maisemapuut ja metsäsaarekkeet. Avarat peltonäkymät on säilytettävä niiden maisemaan tuoman avoimuuden vuoksi. Pellonraivaajien raskasta työtä tulee kunnioittaa ja arvostaa. Kylän ensimmäisiä peltoja ei tule metsittää.

Kulttuurivaikutteisilla alueilla on historiallista arvoa, ne ovat osa luonnon monimuotoisuutta ja maaseutumaisemaa. Hoitamattomina tai liiallisella hoidolla kulttuurihistoriallinen arvo on kadotettavissa. Alueiden hoitoon on saatavana neuvoja mm. alueellisilta maaseutukeskuksilta, ympäristökeskuksilta tai koulutuksen saaneilta ympäristösuunnittelijoilta.

P2. Avattava kulttuurivaikutteinen alue

Alue voi olla mm. umpeutunut peltoalue, vanha laidun tai niitty. Puuston, pensaikon tai muun kasvillisuuden harventaminen tulee tehdä asiantuntevan suunnittelijan laatiman suunnitelman mukaisesti. Niitot tulee tehdä vähintään kerran kasvukaudessa ja niittojäte on kerättävä pois, ettei rehevöitymistä pääse tapahtumaan. Hoito on tehtävä säännöllisesti. Laidunnuksessa voidaan käyttää hiehoja, lampaita tai hevosia. Alueen kantokykyä ei saa ylittää.

P3. Puustoa tai muuta istutusta vaativa alue (maisemahäiriö)

Alue voi vaatia maisemahäiriön peittämiseen istutuksia. Alue voi olla metsittymässä oleva pelto, joka on tällä hetkellä ruman näköinen ja kaipaa suojaistutusta. Alue voi olla myös hakkuuaukea tai muu vastaava joka on maiseman kannalta näkyvällä paikalla ja maisemahäiriö.

Vesistöalueet

V1. Säilytettävä näkymäalue

Näkymäalue on alueellisesti edustava. Sillä voi olla kulttuurihistoriallisesti tai maisemallisesti merkitystä. Vesistönäkymä on oleellinen osatekijä kyseisessä maisemassa. Näkymäaluetta ei tule peittää rakentamisella tai istutuksin.

V2. Avattava näkymäalue

Vesistö on maisemassa tärkeä osatekijä, mutta sitä ei ole umpeutumisen vuoksi havaittavissa. Harventaminen tulee suorittaa huolella ja syntynyt raivausjäte on toimitettava pois alueelta. Liian suuria maisemamuutoksia ei harventamisellakaan saa tehdä.

Maa- ja metsäalueet

M1. Säilytettävä hyvä näkymäalue/ näkymäsektori

Alue voi olla maisemassa tärkeä avoin peltoalue, silla voi olla kulttuurihistoriallista tai maisemallista arvoa. Alue voi olla kivikko, katajikko, suo tai ympäristöstään poikkeava luonnonalue. Alue tulee säilyttää.

M2.Vähäistä harvennusta tai siistimistä vaativa alue

Alue kaipaa jonkin verran puuston tai muun kasvillisuuden harventamista tai vähäisessä määrin pientä siistimistä. Maisemaa ei saa kuitenkaan liian suurilla toimenpiteillä merkittävästi muuttaa puuston kaadolla tai vastaavalla. Alue voi olla umpeutumassa, ja avattavissa pienin toimenpitein.

M3. Erityistä huomiota vaativa alue

Alueet ovat useimmiten pienialaisia, herkkiä maa- tai metsäalueita. Niillä voi olla ekologista tai hydrologista merkitystä, niiden käytössä on huomioitava mahdolliset laajemmat vaikutukset, kuten pohjavesien pilaantuminen. Alueet ovat esim. harjujen pohjavesi-, turvetuotanto- tai sora-alueita. Niiden käytössä on huomioitava myös maisemaan ajan myötä aiheutuvat haitat. Haittoja voidaan lieventää ja ehkäistä etukäteen asiantuntijoiden laatimilla maisemasuunnitelmilla.

Luonnonympäristön hoitosuositukset

Maisemanhoitosuunnitelma keskittyy Vaaraslahden. Laukkalan ja Sulkavan kyläkeskuksien ympäristöön sekä kyliä yhdistävien kyläraittien varteen. Koska kyliä yhdistävät luonnonmukaiset alueet, olemme halunneet tuoda esiin joitakin näitä koskevia maisemanhoidon suosituksia. Pohjois-Pielaveden alueella on pienehköjä sekä laajoja luonnonalueita; järviä, jokia, puroja, erityyppisiä metsiä, kalliokkoja, kivikkoja ja harjualueita. Näiden usein kulttuurivaikutteisten alueiden säilyminen ja hoitaminen lisää maaseutuympäristön ja luonnon arvoa ja monimuotoisuutta.

Metsäluonto

Metsien hoidossa tulee huomioida maisema. Metsien keskeltä voi löytää merkkejä ihmistoiminnan vaikutuksesta. Luonnon ja ihmiskulttuurin luomat erityispiirteet ovat usein vaikeasti havaittavissa, ellei niitä kasvillisuuden käsittelyllä paljasteta tai korosteta. Geologisten kohteiden kuten muinaisten asuinpaikkojen painanteiden ja muinaisrantojen ympäristöjen kasvillisuutta tulee karsia. Koska kaikki muinaisjäännökset ovat sellaisenaan rauhoitettuja muinaismuistolailla, on niiden ympäristön hoidosta neuvoteltava asiantuntijoiden ja museoviraston kanssa.

Arvokkailla maisema-alueilla ja rakentamisen lähialueilla on syytä säilyttää suojapuustoa ja pidättäytyä avohakkuista. Virkistyskäytön: marjastuksen ja sienestyksen mahdollisuudet vähentyvät usein avohakkuiden myötä. Yhtenäisten, laajojen metsäalueiden säilyttäminen on luontomatkailun edellytys. Alueella, jossa suurin osa metsistä on kuivia ja kuivahkoja kankaita tulee reheviä alueita varjella. Arvokkaita metsäalueita ovat Hirvijärven boreaalinen lehto ja Valkeiskylän vanhat metsät, joihin on perustettu luonnonsuojelualueet. Näiden alueiden hoidossa on noudatettava luonnonsuojelulain antamia ohjeita. Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt eli avainbiotoopit ovat usein pienialaisia ja näin ollen vähätuottoisia. Sen sijaan niillä on merkittävä sija maisemassa ja monien uhanalaisten lajien elinympäristönä.

Metsitettäessä avoimia alueita käytetään mm. suojavyöhykkeitä ja metsäsaarekkeita. Viljelyalueiden metsittämistä tulee välttää, ehdottomasti sitä ei pidä suorittaa arvokkailla maisema-alueilla tai kylien vanhimmilla peltoaukeilla. Puulajivalikoiman perustana tulee olla kasvupaikkatekijät. Monilajinen maastonmuotoja jäljittelevä metsitys on soveliainta. Aina tulee harkita onko pellon metsitys tarpeellista. Suoraviivaisia, luonnottoman näköisiä puurivejä ei tule tehdä.

Pohjois-Pielaveden kylien välisten kyläteiden luonnonmaiseman arvokkaimpia kohteita ovat kauniit kivikko-, kallio-, kataja-, jäkäläalueet ja rehevät lehtimetsät. Näitä alueita on hyvä ottaa esiin ja jopa korostaa metsänhoidollisin keinoin. Tienvarsimetsät ovat näiden kylien välillä suurimmaksi osaksi sekapuumetsiä, joiden välissä varttuneempi havu- ja lehtipuumetsä tuo tiemaisemaan vaihtelua.

Kyläteiden varsille on ehdotettu raivausta (maisemanhoitokartassa pisteviivalla ja M2 merkitty) tien ja metsän reunan välisen alueen kerrokselliseksi saamiseksi. Samalla voidaan ottaa näkyviin luonnon monimuotoisuutta korostavia elementtejä, kuten kivilohkareita, kalliopaljastumia, katajia ja maisemapuita. Teinvarsien raivaus lisää näkyvyyttä esim. hirvien tienylitystilanteessa. Toisaalta raivattujen alueiden nuori kasvusto houkuttelee hirviä ruokailemaan tienvarrelle.

Vesistöalueet

Rannat ovat vesistömaisemassa arvokkaimpia ja samalla herkimpiä osia. Ne ovat ekologisesti rikkaita maan ja veden välisiä reunavyöhykkeitä. Niillä on suuri merkitys vesistömaiseman hahmottumisessa. Rannat ovat joko suljettuja, kuten metsäranta tai avoimia, kuten pelto- tai suoranta. Rannoilla on myös merkitystä perinnebiotooppeina, esim. rantalaitumina.

Järvimaiseman häiriöitä ovat mm. vesien laadun heikkeneminen, maisemaan sopimaton rakentaminen ja pensoittuminen. Luontoarvoiltaan arvokkaimmat kohteet: hietikko-, pelto- ja suorannat ja vanhat laidunalueet sekä lintuvesistöt tulee jättää rakentamatta. Kaikkein arvokkaimmat alueet tulee suojella. Myös virkistyskäyttö tarvitsee ranta-alueita.

Jokien ja järvien näkymien avaaminen tulee suunnitella huolella. Näkymien esiintuominen tulee tehdä mahdollisimman luonnonmukaisesti. Vesistömaisemaa avataan harkituilla rantapuuston harventamisella tehden rajattuja sekä erilaisia näkymäsarjoja. Rannan osittainenkin avaaminen vaatii säännöllistä huomiota ja hoitoa.

Viljelyalueiden suojavyöhykkeillä ja –kaistoilla on tarkoitus estää maa-aineksen, ravinteiden ja muiden haitallisten aineiden joutuminen pelloilta pohjavesiin ja vesistöihin. Niillä on merkitystä myös kalakantojen hoidossa. Ne ovat luonnon monimuotoisuutta lisääviä ja maisemaa elävöittäviä. Mm. Tommonmäentien varrella olevan Saarisjärven ympäristön viljelijät ovat perustaneet rantapelloille suojavyöhykkeet, joiden yhteyteen on otettu myös vesistön ja pellon välinen luonnontilainen alue. Suojavyöhykesuunnitelmaan kuuluu luonnontilaisen alueen raivaaminen. Näin suojavyöhykkeet tukevat maisemanhoitoa; vesistönäkymä pysyy avoimena ja ne luovat ekologisen käytävän pieneläimille. Vesistöihin rajautuvissa metsänhoidollisissa toimenpiteissä on otettava huomioon laki metsäluonnon tärkeistä elinympäristöistä, jossa määritellään tarvittavien suojakaistojen leveydet.

Kasvillisuus auttaa havaitsemaan vesiuoman paikan maisemassa. Ojien varret pidetään avoimina – umpeutuminen on myös maisemahäiriö. Suojavyöhykkeiden kasvillisuutta hoidetaan niittämällä alue 1 – 2 kertaa kasvukauden aikana. Kasvusto kerätään pois suojavyöhykkeen maaperän köyhdyttämiseksi. Laiduntamista voidaan käyttää hoitokeinona, mutta tällöin on huolehdittava, ettei vesistön rehevöitymistä pääse tapahtumaan. Suojavyöhykesopimukset voivat olla viisi tai kymmenen vuotisia, jona aikana niitä ei saa muokata, lannoittaa eikä myrkyttää. Avoimien rantapeltojen suojavyöhykkeitä voidaan myös hoitaa istutuksia lisäämällä. Suojaistutuksissa tulee pidättäytyä alueelle jo kotiutuneisiin lajeihin, kosteisiin paikkoihin soveliaimpia ovat tervaleppä, harmaaleppä ja erilaiset pajut. Eteläisimpiä lajeja tulee välttää jo kasvupaikkaolosuhteidenkin takia. Vierasperäiset lajit soveltuvat parhaiten kaupunkimaiseen ympäristöön. Luonnon- ja maaseutuympäristöissä niistä voi ajan ja kasvun myötä muodostua maisemahäiriö.

Kyläaluetta koskevat ohjeet
Viljelymaisema

Suomi kuuluu ympäristötukijärjestelmään, jonka mukaan viljelijöiden saama tuki jakautuu perus- ja erityistukiin. Näiden tukien saamisen edellytyksenä on, että viljely ylläpitää maaseutumaiseman kannalta tärkeää viljelymaisemaa, hoidetaan pihaympäristöä ja pidetään kunnossa tuotannon ulkopuolella olevat viljelyalueet sekä pidättäydytään maiseman kannalta arvokkaiden peltojen metsityksestä.

Laajojen ja yhtenäisten viljelyalueiden, kuten mm. Piekkäälänniemen, Räisälänrannan, Tommonmäentien risteyksen seudun ja Saarisjärven ympäristön viljelymaiseman hoitoon ja ylläpitämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kylien viljelymaisemassa on runsaasti hyväkuntoisina säilyneitä latoja, jotka nostavat kulttuurimaiseman arvoa. Kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokkaita viljelyalueita ovat kylien ensimmäisten asumusten ympäristön pellot. Niitä ei pidä metsittää. Kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö vaatii aina avointa maatalousmaisemaa.

Tupailloissa tuli esille toivomus maitolaiturien rakentamisesta Nousialantien varrelle. Ne tulisi rakentaa yhtenäisiksi perinteisiin materiaalein ja silloisten meijerien jakamien piirustusten mukaisiksi ja sijoittaa ne avoimen viljelymaiseman yhteyteen. Saarelaan menevään tienvarsi maisemaan on sijoitettu maitolaituri ja sille maitotonkka, jotka kertovat maidontuotannon historiasta nykypäivän kulkijalle.

Viljelyn väheneminen vaikuttaa vesistönäkymien umpeutumiseen. Peltojen umpeutumisen myötä kylille tyypillinen maisema katoaa ja kylät uppoavat puuston sekaan, jolloin kylien omaleimaisuus katoaa.

Jos viljelyä ja laiduntamista ei voida jatkaa, tulee ensisijaisesti pyrkiä vuokraamaan peltoalueet ja toissijaisesti pitää ne avoimina erilaisin hoitokeinoin. Peltojen metsittäminen tulee tehdä harkiten ja suunnitellen asiantuntijoiden avulla ainoastaan jos vaihtoehtoisia keinoja ei ole. Kuitenkin metsittäminen voi joskus olla parempi vaihtoehto kuin vuosikymmeniä hoitamattomat vesakkopellot.

Suojaistutuksia voidaan ja tulee tehdä hakkuualueiden reunoille, pellonmetsitysalueille sekä peittämään maisemahäiriöitä aiheuttavia alueita. Istutuksia suositellaan suurien ja korkeiden tuotantorakennusten maisemoimiseksi sekä maisemasta irrallaan olevien rakennusten sitomiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Viljelymaiseman arvokkaita alueita ovat mm. metsäsaarekkeet, puukujanteet, maisemapuut, kivikasat ja kosteikot. Metsäsaarekkeet ovat aikoinaan jääneet viljelyksen ulkopuolelle hankalasti poistettavien kivien, puiden, kosteikkojen tai huonon maaperän vuoksi. Ne ovat kuitenkin ekologisesti merkittäviä biotooppeja, luonnonvaraisten eliöiden turvapaikkoja.

Yksittäisistä maiseman kannalta merkittävää puuta kutsutaan maisemapuuksi. Useammasta yksilöstä voi muodostua maisemapuuryhmä. Yleensä ne ovat ympäristöstään poikkeavan iäkkäitä ja laajakasvustoisia. Hienoimmat maisemapuut ovat vanhoja vapaasti kasvaneita mäntyjä. Useimmat ovat sattumanvaraisesti kasvaneita, mutta niitä voidaan myös istuttaa. Soveliaita paikkoja ovat metsänreuna, metsäsaarekkeet, jokivarret, teiden risteysalueet ja rakennusten läheisyydet.

Puukujanteita tai –rivejä on perinteisesti istutettu päätieltä taloon johtavan tien tai kylätien varsille. Kujanteiden istuttamista on aina harkittava huolella, sillä niillä on merkittävä elementtimaisemassa. Kujannepuina tulee käyttää kotimaisia, maisemaan soveltuvia lajeja kuten rauduskoivua ja kuusta. Istutuksia ei saa tehdä liian tiheäksi, puille tulee olla kasvutilaa myös vanhemmiten. Erityisesti arvokkailla maisema-alueilla ja vanhoissa pihapiireissä tulee välttää vieraita puulajeja, jotka rikkoo ajan myötä maisemakuvan tai pihapiirin tunnelman. Terijoen salava on hämmentävä näky savolaisen pellon reunalla. Metsäsaarekkeet, puukujanteet ja maisemapuut tulee säilyttää ja huonokuntoiset korvata uusilla puilla. uusia ryhmiä voidaan istuttaa elävöittämään maisemaa.

Perinnebiotooppeja ovat laidun-, niitty- ja kaskitalouden vaikutuksesta syntyneet kulttuurivaikutteiset alueet. Säännöllisen laiduntamisen myötä niityille, hakamaille ja metsälaitumille on kehittynyt oma, alueelle tyypillinen kasvilajisto, joka muuttuu ja vähitellen katoaa laiduntamisen loputtua. Perinnebiotooppien rehevöityminen ja umpeenkasvu tulee pysäyttää. Metsitystä, pellon raivausta ja rakentamiskäyttöä tulee välttää. Torjunta-aineiden, lannoitteiden ja lisärehun käyttöä ei myöskään suositella. Ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisuun ”Pohjois-Savon perinnemaisemat” on merkitty Pohjois-Pielaveden alueelta paikallisesti arvokas Piekkäälänniemen niitty. Tupailloissa tuli esille myös Sulkavan kylältä kaksi perinnemaisemaa. Toinen on Nousialantien varressa vasemmalla hieman ennen Koskitien risteystä ja toinen on Koskitien varressa Koskilammen läheisyydessä.

Perinnebiotooppien ja kulttuurihistoriallisten viljelymaisemien erityispiirteitä voidaan korostaa perinteisesti rakennetulla pisteaidalla. Räisälänrannan järvimaisemassa olevat viljelyalueet vanhoine rakennuksineen ovat suositeltava kohde pisteaidalle. Se antaa lisäarvoa myös tiemaisemaan. Pisteaita on rakennettava siten, ettei se sulje arvokasta järvi- ja viljelymaisemaa.

Maiseman hoitoon, luonnon monimuotoisuuden edistämiseen ja hoitoon sekä perinnebiotooppien hoitoon voidaan saada ympäristötuen erityistukea.

Rakennukset ja rakenteet

Laukkalan, Vaaraslahden ja Sulkavan kylillä on säilynyt arvokkaita 1800-luvun ja 1900-luvun alun asuinrakennuksia sekä kokonaisina säilyneitä pihapiirejä aittoineen, riihineen, tallineen ja navetoineen. Monet asuinrakennukset ovat edelleen asuinkäytössä, kuten useat vanhat kansakoulut. Vanhojen rakennusten kunnostamiseen ja hoitoon on kiinnitettävä huomiota. Näiden kunnostamisessa tulee pyrkiä käyttämään mahdollisuuksien mukaan aikakautensa materiaaleja ja korjaustapoja. Maalaamattomia rakennuksia ei tule maalata. Jo käytettyjä ei-perinteisiä materiaaleja tulee korvata perinteisimmillä sitä mukaa, kun uutta korjaustarvetta esiintyy. Vanhojen rakennusten korjaussuunnitteluun on saatavilla apua mm. museoviraston korjauskortistosta. Korjaukset on suunniteltava huolella, jottei sopimattomilla materiaaleilla tai taitamattomuudella tuhota säilyttämisen sijaan. Maaseudun arvokkaan rakennuskannan ja niiden ympäristöjen kunnostamiseen myöntävät tukea mm. maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, museovirasto, opetusministeriö ja kirkkohallitus.

Uudisrakentamisessa tulee kunnioittaa vanhojen rakennusten henkeä ja etsiä rakennustapoja, jotka ovat mahdollisimman sopusoinnussa aikaisemmin rakennettuun. Nykyaikaiset suuret maatalouden tuotantorakennukset tulee sijoittaa mieluummin perinteisen pihapiirin ulkopuolelle, ettei poikkeava rakennustyyli aiheuta maisemahäiriötä. Rakennusmateriaalien ja –tapojen valinnassa tulee harkita puuta, joka sopii parhaiten maaseudulle. On muistettava, että se mikä soveltuu kaupunkimaiseen rakentamiseen ei välttämättä sovi avoimeen viljelymaisemaan ja vanhojen rakennusten yhteyteen. Erityisesti tulee välttää hyvin poikkeavaa, vieraaseen kulttuuriin kuuluvaa rakennustyyliä.

Eri aikakausien rakennustyyleihin saa yhtenäisyyttä maalauksin, puna- ja keltamultamaalaus on suositeltavinta. Kuitenkaan aikaisemmin maalaamattomia hirsirakenteita ei saa maalata, eikä koskaan käyttää öljymaaleja tai muita poikkeavia valintoja punamultauksen päälle.

Myös kasvillisuudella, puiden ja pensaiden istutuksella saadaan yhtenäisyyttä pihapiireihin. Poikkeavan tyylisten tai suurten rakennusten ”pehmentämiseen” voidaan käyttää nopeakasvuisia suojaistutuksia. Vanhaa puustoa ja muuta kasvillisuutta tulee vaalia. Uudisistutuksissa tulee suosia alueen perinnekasvillisuutta. Pihapuiksi sopii pihlaja, rauduskoivu ja kuusi. Eteläiset jalopuut ja Terijoen salava eivät sovi perinteiseen, avointen alueiden viljelymaisemaan eikä vanhaan pihapiiriin. Vanhoissa pihapiireissä ei tule pyrkiä puutarhamaiseen rehevyyteen. Vanhat rakennukset ovat huomiota herättäviä maisemassa ja näin niiden ympäristössä ei saisi kasvaa liian tiheää puutarhakasvillisuutta. Asumattomien talojen pihojen umpeenkasvu tulee estää niitoin ja niittojätteen viennillä ainakin kerran kesässä. Perinteiseen ympäristöön sopivia koristepensaita ovat mm. vanhat pensasruusut, pihasyreeni, rusokuusama ja koiranheisi.

Mahdolliset puutarhoja tai piha-aloja rajaavat elementit, kuten kuusi- ja pensasaidat tulee säilyttää. Vanhassa pihapiirissä tulee säilyttää avoimuuden tuntu viljelymaisemaan ja vesistöihin. Istutuksilla ei saa sulkea näitä näkymiä.

Suomalaiseen maatalousmaisemaan kuuluvat erilaiset rakenteet; ladot, puuaidat ja muut puiset rakenteet tulee säilyttää ja kunnostaa. Vanhoille rakennuksille voi yrittää löytää käyttöä, jolloin ne säilyvät parempana. Uusia voi rakentaa vanhoja malleja mukaillen. Erityisesti kauniisti harmaantuvat pisteaidat soveltuvat maisemaan. Latojen käytyä tarpeettomiksi kylien latomaisemat vähenevät tai häviävät kokonaan.

Korjaamiset ja kunnostukset tulee tehdä ajoissa. Ensisijaisesti on huolehdittava, ettei lahoamista pääse tapahtumaan seisovan veden vaikutuksesta. Kattojen kunnot on tarkistettava säännöllisesti ja rakennusten välitön ympäristö pidettävä vapaana kasvillisuudesta, jotta talojen tuulettuminen pääsee tapahtumaan.

Nykyisen koulun ympäristö

Alueen kehittämiseksi tulee tehdä muutoksia. Kasvillisuus on kitukasvuista ja heinäkasvillisuuden tukahduttamaa. Kehittämiseksi voidaan tehdä muutoksia istutusalueissa. Pensaat nostetaan kasvualustasta juuripaakkuineen pois. Kasvualusta muokataan ja rikkakasvit poistetaan juurineen tai entinen maa-aines poistetaan noin 40cm syvyydeltä ja tilalle laitetaan uutta, rikkaruohotonta, kalkittua ja lannoitettua multaa. Pensaiden juuristo puhdistetaan rikkakasveista, jonka jälkeen ne istutettaan takaisin paikoilleen. Nurmikon siemeniä ei kylvetä istutusaltaaseen lainkaan, vaan se peitetään esim. mustalla suodatin kankaalla. Suodatinkankaan päälle laitetaan luonnonkiviä tai kivimurskaa. Alueen viihtyisyyden lisäämiseksi ja jäsentämiseksi istutusalueet yhtenäistetään. Nurmikolle perustettavat pensas- tai perennaryhmät vaativat kasvualustan uusimisen.

Alueen puiden juuristo alueilta poistetaan nurmikko, joka estää puiden kasvun. Perus- ja syyslannoitus annetaan säännöllisesti. Lisäistutuksissa suositaan alueelle ominaisia kotimaisia puita.

Kyläkeskukset ja yritykset

Kyläkeskukset ja yritykset tuodaan esille tiemaisemassa opastaulujen ja -kylttien avulla. Kyläkeskuksien opastaulut sijoitetaan keskeisille paikoille siten, että ne huomataan tiemaisemassa ja ne eivät sulje maisema- ja liikennenäkyvyyttä. Opastauluja ei saa sijoittaa vanhojen rakennuksien seiniin, vaan mielellään siten, että niillä on metsä taustana.

Kyläkeskuksien opastaulujen yhteyteen varataan tilaa auton pysäköintiä sekä levähdysaluetta varten. Opastaulun molemmille sivuille voidaan tehdä perinteistä pisteaitaa ja alueelle sijoittaa penkkiryhmä. Opastaulun ja penkkiryhmän materiaalin tullee soveltua perinteiseen pisteaitaan.

Yrityksien esille tuominen tiemaisemaan voidaan tehdä opaskyltein, kukkaistutuksin ja kohdevaloin. Opaskylteissä voidaan ilmoittaa yrityksen nimi, toimiala, puhelinnumero ja aukioloajat.

Asutukselle suotuisat alueet

Asutukselle suotuisia alueita ovat selänteiden ja laaksojen väliset rinteet (maisemarakennekartassa vaalean harmaat alueet 120 metriä mpy) Itse harjuselännealueille ei tule rakentaa, sillä ne ovat pohjavesien esiintymisalueita ja näin herkkiä vahingoittumaan. Laaksoalueet eivät ole suotuisia asuinalueita jo niihin kertyvän kosteuden vuoksi. Muusta maa-alasta alempana olevat alueet ovat usein soistuneita ja hallanarkoja paikkoja.

Alueiden ensimmäiset asukkaat ovat yleensä osanneet hakeutua suotuisille asuinpaikoille. Maanviljelyn yleistyessä suosittiin rinnepeltoja tai muutoin helposti käyttöön otettavia alueita. Myös veden läheisyydellä on aina ollut suuri merkitys suomalaiselle maaseutuasutukselle.

Uudisrakentamisessa tulee suosia jo käytössä olevia alueita tai niiden läheisiä alueita. Peltoalueiden rakentaminen tuhoaa avoimen maiseman. Viljely- ja perinnemaisemissa elää lajeja, jotka ovat sopeutuneet näihin ympäristöihin. Moni näistä lajeista on vaarantunut. Ei siis kulttuurihistorian, isien työn kunnioittamisen vaan myös luonnon monimuotoisuuden vuoksi on pidättäydyttävä viljely- ja perinnebiotooppeihin rakentamiselta. Vanhan rakentamistavan kunnioittaminen pitää myös yllä maisemakuvaa, alueellista omaleimaisuutta. Uudisrakentamisella ei tule tuhota viljelymaiseman avoimuutta ja sulkea vesistönäkymiä.

Vesistöjen yhteyteen rakentamista tulee välttää. Erityisesti rantarakentamisessa on huolehdittava jätevesien asianmukaisesta käsittelystä ennen niiden ympäristöön laskemista. Puutteellisen jätevesihuollon myötä herkkä vesiekosysteemi voi vaarantua ja vesistömaisema muuttua. Lisäksi vesistön rehevöitymisen myötä virkistyskäyttö voi estyä.