banner

Ikääntyneiden tukipalvelut

Tukipalvelut ovat asiakkaan kotona selviytymistä tukevia palveluja ja niistä peritään palvelusta riippuen erilliset tukipalvelumaksut.

Tukipalveluita ovat:

  • Asiointipalvelu: Asiointipalvelu on kotihoidon henkilökunnan suorittamaa asioiden hoitamista asiakkaan puolesta. Asiointipalvelu on tarkoitettu sellaisten asioiden hoitamiseen, joiden ei katsota kuuluvan asiakkaan jokapäiväisiin asioihin, esimerkiksi asiointi Kelassa tai kaupassa.
  • Ateriapalvelu: Asiakkaalle kotiin kuljetettava lämmin ateria. Kotiin kuljetettavien aterioiden toimituspäivät ovat tiistai (ti-ke), torstai (to-pe) ja perjantai (la-su-ma).
  • Kuljetuspalvelu: Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään asiointiin turvaamaan asiakkaan itsenäistä kotona selviytymistä. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on huomattavia vaikeuksia julkisten joukkoliikennevälineiden käyttämisessä.
  • Kylvetyspalvelu: Palvelu on tarkoitettu toimintakyvyltään heikentyneelle henkilölle, joka ei itse kykene peseytymään. Palvelua tarjotaan asiakkaan kotona.
  • Saattajapalvelu: Saattajapalvelulla tarkoitetaan kotipalvelun henkilökunnan suorittamaa asiakkaan kanssa yhdessä asiointia esimerkiksi terveyskeskuksessa.
  • Turvapalvelu: Hälytysjärjestelmä, jonka avulla asiakas saa apua mihin vuorokauden aikaan tahansa. Hälytykset ohjautuvat kotihoidon päivystyspuhelimeen. Hälytysjärjestelmään kuuluu asiakkaan kotiin asennettava turvapuhelin hälytysrannekkeella ja tarvittaessa ovihälytin.
  • Yöpartio: Yöpartiokäynti on suunnitelmaan perustuva hoito- tai tarkistuskäynti asiakkaan kotona.

Tukipalveluja haetaan ottamalla yhteyttä asiakasohjaajaan.

Palvelu on maksullinen.

Maksun määrä riippuu käytettävästä tukipalvelusta.

Puhelinasiointi

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden palvelut pyrkivät edistämään vanhuksen selviytymistä omassa kodissa sekä tukemaan vanhuksen toimintakykyä ja omatoimisuutta.

Lisää tietoa
Puh. +358 40 4894823 Puh. +358 40 4894204 Puh. +358 40 6738965 Puh. +358 40 0283268 Puh. +358 40 5715484

Lomakkeet

Kuljetuspalveluiden hakemus

Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun ja vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakemus.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Omaishoidon tuen hakemus

Hakemuksella haetaan omaishoidon tukea.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Palvelupaikat

Kotihoidon toimisto

Kotihoidon piirissä olevien kuntalaisten palvelut.

Savikontie 15, 72400 PIELAVESI

Aukioloajat

Ma: 08:00 - 15:30
Ti - Ke: 09:00 - 15:30
To - Pe: 09:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Sosiaalitoimisto

Sosiaalitoimiston palvelut.

Savikontie 15, 72400 PIELAVESI

Aukioloajat

Ma: 09:00 - 11:00
Ma: 12:00 - 15:30
Ti: 09:00 - 11:00
Ti: 12:00 - 15:30
Ke: 09:00 - 11:00
Ke: 12:00 - 15:30
To: 09:00 - 11:00
To: 12:00 - 15:30
Pe: 09:00 - 11:00
Pe: 12:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Liittyvät palvelut

Kotihoito

Kotihoito on hoivaa ja huolenpitoa, asukkaan tukemista arjessa ja hänen oman toimintakykynsä vahvistamista.

Katso tiedot

Lapsiperheiden kotipalvelu

Lapsiperheiden kotipalvelu on lastenhoito- tai kodinhoitoapua, jonka tarkoituksena on tukea perheen omatoimista selviytymistä ja arjessa jaksamista.

Katso tiedot

Palvelutarpeen arviointi

Yhteenveto asiakkaan tilanteesta ja sosiaalipalvelujen ja tuen tarpeesta. Palvelutarpeen arviointi toimii asiakassuunnitelman pohjana.

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut