banner

Lapsi- ja perhepalvelut

Lapsi- ja perhepalveluissa autetaan perheitä, sekä lapsia, nuoria että aikuisia, erilaisissa elämän pulmatilanteissa. Ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi perheen sisäiset ristiriidat, työttömyys, taloudellinen tilanne tai päihteet. Lapsi- ja perhepalveluissa perhettä autetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin ja käytössä ovat perhetyön ja kotipalvelun lisäksi kaikki muutkin kunnan palvelut. Lapsi- ja perhepalvelut tekee yhteistyötä tiiviisti esimerkiksi koulujen, päiväkotien ja mielenterveysneuvolan kanssa.

Lapsi- ja perhepalveluiden työskentely alkaa, kun perhe on itse ottanut yhteyttä sosiaalitoimeen tai muutoin on tullut tieto, että perhe voisi tarvita apua. Yhteydenoton voi tehdä ensisijaisesti lomakkeella, mutta myös soittamalla. Yhteydenoton perusteella aloitetaan aina palvelutarpeen arviointi, ellei se osoittaudu heti aiheettomaksi.

Ota yhteyttä

Sosiaaliohjaaja

p. 040 525 3031

Sosiaalityöntekijä

p. 040 026 0595

Neuvola

Pielaveden terveysasema