Kotiseutuarkisto
Puustellin koulu (yläaste)
Laurinpurontie 23.
Kotiseutuarkiston toiminta pohjautuu Suomen Kotiseutuliiton antamiin suosituksiin.
Kotiseutuarkiston tehtävänä on paikallisen yksityisluontoisen arkistoaineksen ja henkisen perinteen tallentaminen, säilyttäminen sekä sen käytettäväksi asettaminen. Kotiseutuarkisto palvelee opetusta ja niin yksityisten kuin yhteisöjenkin tutkimusta.
Aineisto: Valtion- ja kunnallishallinnon, ev.-lut. seurakunnan ja ortodoksisen kirkon arkistoista säädetään erikseen. Nämä eivät kuulu Kotiseutuarkistoon. Kotiseutuarkistoon kuuluvat sellaiset paikallistason yksityisluontoiset aineistot, jotka eivät muuten ole päätyneet arkistonhoidon piiriin. Tällaisia voivat esimerkiksi olla:
- yhdistysten, seurojen ja kansanliikkeiden arkistot
- osuuskuntien ja liikelaitosten arkistot
- perheiden, sukujen ja talojen arkistot
- yksityishenkilöiden arkistot.
Pielaveden Kotiseutuarkistossa on mm. erilaisten yhdistysten, harrastusryhmien ja osuuskaupan arkistomateriaalia.
Halukkaille yhdistyksille järjestetään tarvittaessa arkistokoulutusta, jotta arkistomateriaali osattaisiin järjestää jo toiminnan aikana.
Lähde: Suomen Kotiseutuliitto: Suositus Suomen Kotiseutuarkistoista 2000.