banner

Hae mukaan Rotevat -liikuntaneuvontahankkeeseen

Rotevat_mainos_2.jpg
7.8.2019 9:13

Pielaveden ja Keiteleen yhteinen liikuntaneuvontahanke starttaa syyskuussa. Rotevat hanke on suunnattu 18-64-vuotiaille Pielaveden ja Keiteleen kunnan asukkaille, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän tai ovat ylipainoisia.

Hankkeen tavoitteena on muun muassa oman hyvinvoinnin kohentaminen lisäämällä liikuntaa omaan arkeen sekä opettelemalla terveellisiä ravintotottumuksia. 
Hankkeen sisältöön kuuluvat alku- ja loppukartoitukset sekä henkilökohtaiset tavoitteet liikunnan ja ravitsemuksen suhteen.
Hankkeessa toimivat molempien kuntien liikunnanohjaajat sekä lisäksi omavalmentaja, jotka ohjaavat yksilö- ja ryhmänohjauksia. Terveellisen ruokavalion tueksi hankkeessa on myös mukana ravitsemusterapeutin ravitsemusluennot.

Hankkeen tiimoilta järjestetään molemmissa kunnissa info-päivät ja Pielavedellä se pidetään ke 14.8.2019 klo 10-12 Opinportti.

Hankkeeseen voi hakea mukaan sähköpostilla kirjoittamalla perustelut omalle osallistumiselle sekä kertomalla hieman itsestä.
Pielaveden ilmoittautumiset tuula.moilanen@pielavesi.fi
Hakuaika 5.8-19.8.2019.

 Hanke on maksuton ja siihen valitaan enintään 15 osallistujaa kummastakin kunnasta.