banner

Tiedote epidemiavalmiusryhmän kokouksesta 30.12.2020

covid19-tiedote.png
30.12.2020 9.00

Epidemiavalmiusryhmän kokous 30.12.2020

Joulun aikana Pielavesi on päätynyt THL:n tilastoon todettujen tartuntojen ollessa viisi koko vuodelta. Määrän ollessa alle viisi, ei sitä THL julkaise yksityisyyden vuoksi. Joulun jälkeen on otettu runsaasti näytteitä, ja ne ovat olleet negatiivisia. Tällä hetkellä näytteitä otetaan päivittäin muutamia.

Käytäthän kasvomaskia asioidessasi

Epidemiavalmiusryhmä toivoo kuntalaisten aktivoituvan kasvomaskien käytössä. Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi asioidessa ja julkisilla paikoilla ja tilaisuuksissa. Lisäksi epidemiavalmiusryhmä toivoo, että yritykset laittaisivat oviin muistutuksen kasvomaskin käytöstä.

Maskien jako vähävaraiseksi itsensä kokeville kuntalaisille tiistaisin ja torstaisin klo 11–13 nuorisotiloilla (Laurinpurontie 14, kirjastotalon toinen pääty). 

Terveydenhuollon henkilöstön rokotukset alkanevat viikolla 1

 

Suomen koronarokotestrategian mukaan ensimmäisenä rokotusta tarjotaan niille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka hoitavat COVID-19 –potilaita ja niille, jotka työskentelevät hoitokodeissa. Heidän rokotuksensa voidaan pääosin toteuttaa tammi-helmikuussa 2021. Sen jälkeen rokotetta tarjotaan ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia. Muulle väestölle tarjotaan rokotetta tämän jälkeen.  Kysteri infoaa kuntalaisia rokotteiden antamisen etenemisestä ja milloin se on annettavissa väestölle.

 

Epidemian etenemisen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen huolehtii hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä.

Terveysaseman koronaneuvontapuhelin vastaa koronavirukseen liittyviin kysymyksiin numerosta 017 171 031 ma-to klo 8–16 ja pe 8-15.

Epidemiavalmiusryhmä kokoontuu seuraavan kerran 13.1.2021 klo 8 tai tarvittaessa aiemmin.

Lisätietoja kunnanjohtaja Vilma Kröger p. 0400 668 211; vilma.kroger@pielavesi.fi