Siirry sisältöön

Turvallisuus ja varautuminen

Turvallisuus on tärkeä osa kunnan hyvinvointia. Turvallisuus on myös ihmisten perusoikeus ja yhteinen asia, johon niin eri viranomaiset, yhteisöt, elinkeinoelämä kuin kansalaiset itsekin voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Varautuminen ja valmiussuunnittelu

Kunnan perustehtävä on kuntalain mukaan edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Valmiuslain mukaan kunnan tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa.

Varautumalla kunta huolehtii, että kuntalaisille tärkeät palvelut ja päätöksenteko toimivat myös normaaliajan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Häiriötilanteiden aikana palveluissa voi esiintyä katkoksia, mutta pyrkimyksenä on, että palvelut palautuvat normaaliksi mahdollisimman pian. Kunta tiedottaa mahdollisten häiriötilanteiden yhteydessä tilanteen kehittymisestä verkkosivuilla, kunnan sosiaalisen median kanavissa sekä tiedotusvälineiden avulla. Yleistoimivalta antaa kunnille laajan mahdollisuuden toimia kuntalaisten hyväksi erilaisissa häiriötilanteissa. 

Miksi varautuminen on tärkeää?

Varautumalla yhteiskunta ja jokainen kuntalainen voi kasvattaa omaa häiriönsieto- ja palautumiskykyään. Tilanteiden ennakointi helpottaa toimintoja häiriötilanteissa ja nopeuttaa häiriöistä palautumista. Varautumalla voi pelastaa jopa ihmishenkiä.

72-tuntia suosituksen mukaisesti kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa (www.72tuntia.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)). Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa, ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Miten kunta varautuu?

Pielaveden kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa on kuvaus kunnan varautumisesta häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Suunnitelman yleinen osa on laadittu siten, että varsinainen tekstiosa on julkinen, julkisuuslain perusteella salattava aineisto on koottu liitteisiin.

Omatoiminen varautuminen

72 tuntia(siirryt toiseen palveluun) on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille.

Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa. Kotitalouksien varautumisesta on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Lisätietoa kotivarasta: https://pelastustoimi.fi/koti-ja-arki/ennaltaehkaisy/kotivara(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Tiedottaminen ja tärkeitä yhteystietoja

Vaaratiedote

Vaaratiedote on viranomaisten tärkein keino varoittaa asukkaita. Vaaratiedote annetaan aina väestöhälyttimellä soitettavan yleisen vaaramerkin lisäksi. Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään teksti-TV:n sivulla 112 sekä tarvittaessa myös televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote julkaistaan myös muun muassa 112 Suomi -sovelluksessa, YLE:n uutisvahtisovelluksessa sekä sivustoilla pelastustoimi.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja 112.fi(siirryt toiseen palveluun).

Vaaramerkki

Yleinen vaaramerkkilinkki toiseen palveluun(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) on yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia. Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote. Kuullessasi yleisen vaaramerkin siirry sisätiloihin ja seuraa uutisointia ja viranomaistiedotteita. Varmista uutisten ja tiedotteiden alkuperä.

Aiheeseen liittyvää